Rodun valintaa: Mikä koirarotu sopisi meille?

Mission impossible: Rodun valintaa osa 1

Koiranpennusta haaveillessa päätyy aina uudestaan ja uudestaan saman kysymyksen eteen: mikä rotu sopisi meille? Minkä rodun valitsisin?

Itselleni rodun valinta tuntui todella tärkeältä: tutkin rotutestejä, kuvauksia eri roduista ja rotujärjestöjen sivuja. Halusin hyväluonteisen, kohtuullisen helpon, seurallisen ns. peruskoiran. Sen pitäisi olla myös terverakenteinen eikä liikaa perinnöllisiä sairauksia, lonkkakuvat ja silmätarkastukset ym. hoidossa. Turkilla ei ollut aluperin väliä, kunhan sitä olisi (muttei liikaa). Värinä ruskean eri sävyt, vaaleat ym.

Rotua valitessa oli kauhean vaikeaa löytää sopivaa ”peruskoiraa” ensimmäiseksi koiraksi. Meille ei haluttu pientä, ei liion suurta. Ei metsästysviettistä tai työkoirarotuista. Mahdollisimman terverakenteinen ja -luonteinen. Aina sanotaan, että koirarotuja on niin ja niin paljon, että kyllä sieltä löytää omansa. Mutta löytääkö?

Suurin osa roduista on jalostettu tiettyyn käyttötarkoitukseen ja lopulta niistä sadoista roduista, "joista kyllä löytää omansa” aika harva on enemmän seurakoira kuin työkoira, ainakin sillä kokemuksella, jonka kymmeniä ellen satoja rotuja tutkiattuani sain. Nykyään kuitenkin suurin osa ihmisistä haluaa hankkia seurakoiran. Omasta mielestäni tämän on hieman hankala yhtälö. Tiedän, että monet ovat kanssani asiasta eri mieltä, eivätkä halua oman rotunsa muuttuvan liian seurakoiramaiseksi "koska niitä seurakoirarotuja on riittämiin, ja niistä voi valita kivan perushelpon koiran". Ymmärrän tämän ihan hyvin, mutta uskon myös siihen, että keskikokoisille seurakoiraroduille olisi kysyntää. (Tai sitten minä olen vain todella nirso tai vaativa...) Mutta eipä mennä nyt jalostuksen tai koirankasvatuksen kysymyksiin :)

Meidän koiran pitäisi siis ensinnäkin olla sopivan luonteinen ja toiseksi terve ja kolmanneksi vielä kivannäköinen ja sopivan kokoinen. Aika tavallinen lista vai?

Haussa keskikokoinen peruskoira?

Koirotuja tutkiessani koetin etsiä kriteerieni mukaista rotua. Tarkoitus oli kouluttaa koiraa ja puuhata sen kanssa, mutta kilpailut tai viralliset harrastukset eivät vielä silloin kiinnostaneet, joten katselinkin FCI:N seurakoiraryhmää paljon. Siellä ongelmanani oli koko ja jalostus ulkonäkö edellä, kuten minä sen asian näen. Jos haluaisin pienen koiran, olisin mielestäni ollut valinnanmahdollisuuksien taivaassa. Mutta ei. Meille tulee keskikokoinen koira.

Josta päästää siihen kuinka vaikeaa on ylipäätään löytää keskikokoinen koirarotu. No ei se kovin vaikeaa voi olla? Kyllä se on. Isompi kuin keskikokoinen villakoira ja pienempi kuin collie, noutajat tai saksanpaimenet. Tuon kokoisissa koirissa on oman käsitykseni mukaan tosi paljon nimenomaan paimenia ja muutamia terrierejä, lisäksi spanieleita ja ajavia koiria (ja tietysti monia monia muita). Paimenet kuten bordercollie, aussie, mudi, pumi kooltaan ok, lukemani perusteella haastavuudeltaan ei. Kerryn-, vehnä ja irlanninterrieri: en tiedä, mikä siinä on, mutta vaikka kuinka yritin niitä mallata, terrieri ei vaan itselle iske. Vehnistä pähkin pitkään, koska ymmärtääkseni se on noista ”miedoin” terrieri (meillä on yksi ihana pentukaverivehnis!). Bedlingtoninterrieriä voisin suositella aika monelle: meillä kävin yksi sellainen pentu hoidossa. Valloittava tapaus, sopivasti terrierimäinen (ei liikaa) ja todella kivaluonteinen. Mutta ei sellaistakaan lopulta meille. (Ja jos näyttelytrimmi epäilyttää, niin kotitrimmissä se on todella kivannäköinen koira.)

Hollannista löytyy monia kiinnostavia rotuja, ja rotuvalikoimassani oli pitkään schapendoes, kooikerhondje ja stabyhoun. Ihanan oloisia rotuja, mutta kaikissa joku kohta tökkäsi, toki aika paljon myös siksi, että kaikki rodut ovat melko harvinaisia. Ruskeavalkoinen staby on aika lähellä ”ihannekoiraani” ulkoisesti, mutta ruskeitahan saa jonottaa Hollannissakin pitkään.

Collieta olen aikanaan haikaillut, mutta se ei mennyt kotona läpi. Noutajasekoitustakin mietittiin. Kiharakarvainennoutaja, oih! Mutta liian haastava ekaksi ja se on iso! Lopulta ainoa järkevä vaihtoehto oli villakoira: kivan luonteinen puhdasverinen seurakoira, nopea oppimaan, fiksu, seurallinen ja turkin saa muotoilla haluamansalaisekseen. Keskikokoinen villis oli minulle enemmän pieni kuin keskikokoinen rotu ja isovillakoira alkoi tuntua omalta jutulta. Kävimme katsomassakin isovilloja ja ihaniahan ne olivat, mutta joku siinä taas oli. Ehkä lopulta eniten kai koko: ne ovat valtavia! Jos joku kasvattaa jossain oikeasti keskikokoisempia isovilloja, saa ilmiantaa mulle ;) Kerrostalokaksioon ja julkisiin liikennevälineisiin on vaan helpompi ottaa keskikokoinen tai pieni koira ja täytyy sanoa, että jos jostain koiranvalinnassani olen ollut tyytyväinen se on kyllä koko! (Ja olen toki ollut monessa muussakin, älkäät huoliko!)

Tähän mennessä rodun valinta meillä oli kääntynyt siihen pisteeseen, että allergiaystävällinen sen olla pitää. Suvussa on vähän turhan paljon allergiaa ja itselläkin taipumusta, niin ajateltiin pelata varman päälle ja se onkin tähän asti toiminut hyvin – ei allergiaoireita perheiden koiralle allergisissa. Tähän väliin pitää aina muistaa sanoa, ettei ”allergiavapaata” rotua ole sitten olemassakaan. Ja sen kyllä tajusin, kun pentu oli pieni: olin aivan koko ajan kuolassa ja pissassa ja kyllä jos olis ollut allergiaa niin…

Tämä rajasi sitten rodunvalintaa paljonkin ja tutkinkin vesikoiria paljon, mutta se varautuneisuus ja pidättyväisyys, vahtiminen ja haukkuminen, mahdollinen arkuus… huh, ei ihan niitä luonneominaisuuksia, joita kotiini kaipasin. Välillä hylkäsin vesikoirat valikoimasta täysin, mutta kuinkas kävikään? Meille tuli espanjanvesikoira. Siitä kerron kyllä erillisessä postauksessa!

Keskikokoinen, vaikkei ihan niin peruskoira: pikku perro pentuturkissa ennen ekaa trimmausta :)

Ensimmäinen postaus

Olen suunnitellut tämän blogin pystyttämistä jo pitkään, mutta elämän muut asiat, kuten graduprojekti ovat olleet sen tiellä. Nyt kuitenkin on hyvä hetki aloittaa, kun kokemuksia koiranomistamisesta on ehtinyt kertyä vuoden verran. On paljon helpompi peilata pentuaikaa ja katsoa nykyistä vuoden vanhaa koiraa ja pohtia niitä kysymyksiä ja vaikeuksia, joita meilläkin oli ja toisaalta kirjoittaa kaikesta uudesta ja kiinnostavasta, jota olemme ehtineet kokea.

Olen saanut kokemuksen karttuessa vastauksia niihin kysymyksiin, joita pähkin pääni puhki, kun Unikko oli pieni. Olen myös ehtinyt ajatella ja pohtia monia kysymyksiä, jotka liittyvät mm. koirien temperamentteihin, luonteisiin, käytökseen ja koiran kanssa elämiseen. Tavoitteeni tässä blogissa on mennä itselleni tyypillisesti mahdollisimman syvälle siihen, millaisia koirat ovat ja miten niitä voi ymmärtää. Ymmärtäminen onkin minulle elämässä keskeistä: en saa rauhaa, jos en todella ymmärrä minua vaivaavia asioita. Siksi olenkin pohtinut varautuneen koiran sielunelämää, opetellut ymmärtämään koiran toimintaa ja aivoituksia ja myös sitä millaisia käsityksiä ihmisillä koirista on ja millaisia ohjeita koiranomistajille annetaan. Haluan myös kirjoittaa koiranomistajana kohtaamistani tunteista, myös niistä huonommista fiiliksistä, joista harvemmin puhutaan.

Blogi alkaa ”alusta” eli tilanteesta, jossa koiraa ei kotona ole, vaan se on vielä pelkästään suuri haave. Pohdin aluksi sitä kaikkea, mitä koiraa elämäänsä haluava ihminen kohtaa: Minkä rodun ja kasvattajan valitsisi, mistä tietää millainen mikäkin rotu tosielämässä on, minkä tyyppisen koiran ottaa, onko tärkeämpää rodun- vai yksilön valitseminen ja niin edelleen.

Blogi siis etenee osittain kronologisesti koirahaaveilusta pentuaikaan, teini-ikään ja siitä vuosikkaaksi, mutta väliin tulee kaikkea muutakin. Merkitsen eri teemaistet postaukset aina tietyillä kategorioilla, joten jos haluaa selata esim. pentuaikaan liittyviä postauksia, pitäisi ne helposti pystyä löytämään oikealla olevasta valikosta.

Blogin aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, mutta yhteistä kaikille kirjoituksille on, että ne kertovat meidän elämästämme ja kokemuksistamme. En missään nimessä ole minkäänlainen koiramaailman auktoriteetti ja varmasti on asioita, joissa olen eri mieltä monien kokeneiden koiraihmisten kanssa. Mutta blogini idea onkin siinä, että se katselee koiranomistamista ja koiramaailmaa melko tuoreen ja vielä hyvin rajallisesti kokeneen ihmisen näkökulmasta syventäen pohdintaa monenlaisista koiramaailman ilmiöistä, joista usein puhutaan melko yleisellä tasolla. Näin kirjoitukset ovat siis yhtä aikaa henkilökohtaisia ja toisaalta yleisiä.

Olen itse oivaltanut tämän vuoden matkan aikana valtavasti ja Unikko on opettanut minua ainakin yhtä paljon kuin minä sitä. On aika ihmeellistä, miten sellaisesta pienestä tänttäräntästä on tullut tuollainen useimmiten fiksu ja oikein kelvosti käyttäytyvä melkein aikuinen koira. Uskon, että elämä ja kokemus vielä ”parantavat” Unikkoa sekä minua ja meistä tulee koko ajan parempi tiimi.