Blogin idea

Koko blogi sai oikeastaan alkunsa siitä, että elämäni ensimmäisen koiranpennun kanssa etsin ohjeita eri tilanteisiin eri kirjoista sekä netin uumenista. Tietoa piti saada, kun kokemusta oli rajallisesti sekä itsellä että lähipiirissä. Huomasin kuitenkin, miten vähän joistain asioista kirjoitetaan. 

Niin koirakirjoissa kuin netissäkin törmää yleensä vain melko yleisiin ohjeisiin ja halusin itse alkaa pohtia näitä kysymyksiä vielä syvällisemmin. Esimerkiksi millaista hyvä sosiaalistaminen on? Voiko se tarkoittaa eri asioita eri tyyppisille ja luonteisille koirille. Toisaalta mikä on arkuuden ja varautuneisuuden ero tai onko niillä eroa?

Nämä yllämainitut ovat esimerkkejä siitä viidakosta, johon tuoreena koiranomistajana päätyy ja jonka toista päätä on välillä vaikeaa nähdä. Koulutus- tai kasvatusmenetelmiä ja -mielipiteitä on erilaisia ja tuore koiran omistaja hämmenyksen vallassa kuuntelee kaikkia mahdollisia saamiaan neuvoja. Koiran kanssa myös päätyy niin ihmisten kuin koirienkin kanssa mitä moninaisimpiin tilanteisiin, jotka jättävät välillä todella hämmentyneeksi.

Lisäksi jokainen koira (niin kuin ihminenkin!) on yksilö ja välttämättä koirakirjojen yleispätevät vinkit eivät toimi oman pennun kanssa. Tosi moni toimiikin, mutta jos saa käsiinsä vähän vähemmän sellaisen koiran kuin kirjoissa kuvataan tai oletetaan, ei kirjoista neuvoja tahdo saada.
  
Tässä blogissa purankin auki niitä asioita, jotka itseäni tällä matkalla koiranomistajana ovat eniten ihmetyttäneet, ja joita olen joutunut pohtimaan paljonkin. Toivon, että näistä pohdinnoista olisi iloa myös muille tuoreille tai vähemmän tuoreille koiranomistajille. Näkökulmani painottuu niihin piirteisiin, joita Unikossa on ja joita on ollut vaikeaa aluksi ymmärtää. Osa teksteistä on kuitenkin yleisluontoisia koiranomistamista koskevia pohdintoja. Mukana on myös koulutukseen ja harrastuksiin liittyvää asiaa, vaikka tämä ei olekaan näihin teemoihin keskittyvä blogi. Kaiken kaikkiaan blogin tekstit perustuvat juuri meidän kokemuksiimme.

Suuri osa blogissa aukipuretuista ajatuksista on seuloutunut kymmenien ja satojen tuntien lukemisen seurauksena ja omia kokemuksia niihin peilaamalla. Kirjoja olen lukenut useita, mutten todellakaan ole koirakirjallisuuden ”oppinut” enkä muutenkaan koirankoulutuksen auktoriteetti. Mielipiteet ovat omiani ja pyrkimys on asiatekstiin, jossa näkemykset ja mielipiteet perustellaan tarvittaessa lähdemaininnoin. Kirjoitan tätä blogia ikään kuin itselleni ja yritän vastata niihin kysymyksiin, joita minulla tuoreena pennunomistajana oli ja osin on edelleenkin :)

Blogin nimi juontaa juurensa siitä, että Unikko harrasti pentuna paljon ”koirankuria”. Ihan kurillaan viittaakin siis siihen, että ihan kurillaan tehdään kaikkea hölmöä ja kiellettyä, toisaalta myös höpsöillään. Toisaalta se viittaa kuriin, joka sanana on aika ikävä, mutta tässä rinnastuu ajatukseen rajoista, joita tarvitsevat niin kaksi- kuin nelijalkaiset otuksetkin.

Tervetuloa lukemaan! Myös kommentteja ja kysymyksiä saa jättää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti