On vaan niin hienoa, kun Unikko pääsee mökillä temmeltämään vapaana ja saa juosta niin paljon kuin huvittaa. Silloin myös pääsee näkemään koiran parhaimmillaan, omassa elementissään. Joka kerta kun mökiltä palaa, vähän ahdistaa laittaa vauhdikas ja elämästä nauttiva koira narun päähän, jossa se ei millään pysty toteuttamaan luontaisia taipumuksiaan ja käyttäytymään siten kuin sen "luonto" sanoo. Ainakin Unikon elämäntehtävä on olla menossa: uida, kahlata, kantaa ja jyrsiä keppejä ja ennen kaikkea olla vapaana rajoittavista piuhoista. Nykyään ymmärrän myös niitä, jotka ovat sitä mieltä, ettei koiraa kuulu pitää kaupungissa; itsestäni ainakin tuntuu pahalta tuoda Unikko takaisin neljän seinän sisään istumaan suurimmaksi osaksi päivää, kun näkee miten se ulkoilmaelämästä nauttii. Noh, asialle ei nyt voi mitään ja tiedän, ettei Unikko kaupungissakaan kärsi. Onneksi välillä tulee kuitenkin tilaisuus päästä metsään!
Tämä kuvapostaus keskittyy kuitenkin erääseen sielunmaisemaani ja lempipaikkaani maailmassa, nimittäin Patvinsuon kansallispuistoon. Älkää hämääntykö linkin takaa löytyvästä kuvasta, se ei tee mitenkään oikeutta sille, miten upea kansallispuisto on! Jos ikinä pystyy, sinne kannattaa suunnata ja kulkea pitkin Suomunjärven hiekkarantoja ja männiköitä sekä käydä katsomassa mahtavaa Patvinsuota. Myös ainutlaatuista ikimetsää pääsee katsomaan kätevästi muutaman kilometrin Kuusipolulla. Patvinsuo on minulle rakas jo lapsuuden kesistä, eikä siihen pysty ikinä kyllästymään <3
Vietimme päivän Suomussa soudellen ja nauttien auringosta. Meillä kävi mieletön tuuri, koska pilvet pysyivät pois järveltä, vaikka niitä sen ympärillä olikin. Unikko päätti hypätä älypäänä soutuveneestä vauhdissa, mutta aika nopeasti se saatiin kammettua takaisin. Kahlailimme pitkin loputtomia hiekkarantoja, pulikoimme ja Unikko pääsi häiriköimään uimareita (siis meitä). Suomu on siitä erikoinen, että keskellä järveä löytää matalikoita, joissa on tuskin metriä vettä ja vaalea hiekkapohja kuultaa tumman veden läpi. Myös rannat ovat matalat. Lumpeet kukkivat ja me teimme nuotion Virtaniemeen, jossa saimme olla ihan rauhassa. Voi että, mikä päivä!
Toisena päivänä kävimme myös itse Patvinsuolla. Unikko lutasi ja kieriskeli suolammikoissa ja pääsi käymään lintutornissa (no, se oli kyllä kannettava sinne). Kuvat eivät tee oikeutta suolle, joka on valtava. Myös lintutornista näkyi hienosti kosteikkoalueelle ja kimalteleviin suolampiin.
Se rauha! Sitä ei vaan löydä mistään muualta kuin Pohjois-Karjan metsistä.
