Mitä meille kuuluu?

Onpahan kulunut aikaa edellisestä kirjoituksesta! 
Lumentulon kunniaksi kuvissa vähän kesäfiiliksiä 🌞

Unikko <3 jalkapallo

Kun päivisin tekee töitä koneen ääressä, sitä koettaa välttää iltaisin. Siksi, vaikka ajatuksia teksteihin on ollut, on blogi elänyt hiljaiseloa pitkään. Mihinkään emme kuitenkaan ole katoamassa ja kommenttejakin seuraan ja niihin aina vastaan, vaikka vähän hitaanlaisesti.

Unikon ja meidän elämä on kulkenut viime vuoden aikalailla "aikuisia" polkuja. Unikko täytti syksyllä 4. vuotta. Tuntuu hassulta, että siitä pikku riiviöstä ja osin aika rankasta pentuajasta on jo niin kauan. Tuo karvanaama alkaa osata jo käyttäytyä ja elämä on ollut aika tasaista, varsinkin kun reilu vuosi sitten päätettiin steriloida Unikko, mikä olikin loistava päätös. Ainoa huono puoli on lihomistaipumus ja ruoanmäärää onkin pitänyt vähentää. Toisaalta tyyppi on ahneempi, mikä helpottaa esim. ohitustilanteiden palkkaamista. Agilityä treenaillaan ja talven tavoitteena on saada kepit ja kontaktit haltuun. Edistystä onkin jo tullut, ehkäpä jossain vaiheessa kirjoitan meidän kontaktitreeneistä postauksen, jotta tulee dokumentoitua opitut asiat itsellekin ;)

Pentuajan rankkuus on selvästi jo takana ja unohdettu, koska tämän vuoden haaveissa meillä on toinen karvakorva Unikolle kaveriksi <3 Näin se aikuisuus kai itse kullekin eläimelle tulee, että elämä hiukan vakiintuu ja voi alkaa harkita lisävastuun hankkimista ;)

Olemme siis jo pitempään pohtineet Unikolle leikkikaveria, koska Unikko on parhaimmillaan tuttujen ja omien kesken JA kovin aktiivinen ja sosiaalinen, joten olisi mukavaa, että sillä olisi ihmisseuran (joka iltaisin töiden jälkeen uuvahtaa lenkin jälkeen sohvalle) lisäksi koiraseuraa. Nyt sitten tuntui vihdoin sopivalta hetkeltä ja voi olla, että kevään aikana meille putkahtaa toinen vespucchi, vesikoira.

Paljon olemme miettineet, mitä kaikkea toinen koira tuo mukanaan. Nukummeko enää koskaan, kun koirat herättävät yöllä? Miten kahden lenkittäminen sujuu? Mitä jos ne alkavat haukkua kaikille koirille? Miten sitä jaksaa syksyllä siivota kahta kuraturkkia? Käyttäytyykö Unikko tarpeeksi hyvin, ettei se opeta pahoja tapoja pennulle? Miten Unikko sietää pentua, kun keskimäärin vaan kurmuttaa pentuja?

Tätä kaikkea on mietitty nyt pitkään (tai varsinkin allekirjoittanut on näitä iltakaudet pohtinut). Lopulta on olo, että ei sitä koskaan ole valmis eikä koskaan voi olla varma, että kaikki menee hyvin. On vaan tehtävä päätös ja uskallettava heittäytyä tuntemattomaan. Unikko on nyt 4 vuotta ja vielä parhaassa leikki-iässä, joten mieluummin nyt kuin seuraavan 4 vuoden päästä.

Myös rotuvalintaa käytiin ees ja taas, nyt kun jo kokemusta hiukan on. Vesikoirassa oli ajatus pysyä mm. näiden perheen allergiasyiden takia, mutta perro, lagotto vai portugeesi?

Kriteereinä oli hyvä ja vastuullinen kasvattaja, hyvä yhdistelmä, jonka suvusta saa riittävästi tietoa ja yksilönä koira, joka ei ole yhtä reaktiivinen kuin Unikko ja joka olisi selvästi avoimempi ja sosiaalisempi myös muiden koirien kanssa. Suoraan sanottuna olen halunnut, että toisen koiran kanssa otetaan rotu ja sukutausta mahdollisimman varman päälle, ettei käsissä ole kahta varautunutta ja reaktiivista koiraa, jotka ottavat yhdessä kierroksia kaikesta maailmassa (mm. toisista koirista). Toki voi olla, ettei saa sitä mitä "tilaa", mutta rotuasioita pohdiskeltuamme tulimme siihen tulokseen, että portugeesi vaikuttaa tasapainoisimmalta ja avoimimmalta näistä vesikoiraroduista. (Barbetkin olisi vaihtoehto, jos se olisi pienempi.)

Pakko on myöntää, että perrot sykähdyttävät edelleen enemmän, mutta olemme nyt tavanneet kivoja portugeeseja ja niiden luonne on ollut todella kiva. Olen myös kasvattajien kanssa jutellessa saanut vahvistusta tuntumalleni, että perroissa on luonteiden kanssa haasteita, koska samastakin pentueesta voi tulla hyvin eri luonteisia pentuja. Lisäksi hermorakenne voisi olla perroilla rotuna mielestäni parempi. Toki näitä on moneen junaan, kuten jo monesti todettua, mutta perron suhteen riski siitä, että saa varautuneen, reaktiivisen ja kaikkea vierastavan yksilön tuntuu aika isolta. Lisäksi perrokasvattajia on paljon, minkä huono puoli on se, että hyvän kasvattajan seulominen on työläämpää. Itsehän aloitan kasvattajien seulomisen Kennelliiton jalostustietokannasta ja kaikki tietokannasta näkyvät jalostuskoirien terveystulokset vaikuttavat siihen, "raakkaanko" jonkun kasvattajan yli listalta. D-lonkkaisten käyttäjät unohdan ihan saman tien. Sen jälkeen sitten pitäisi vielä päästä kuulemaan kasvatustyön tavoitteista ja ylipäätään jalostusyksilöitä ja suvuista. Ei ihan helppo homma.

Nyt täällä sitten jännitetään, miten käy ja tuleeko sopivaa pentua meidän elämään. Varmahan ei voi olla mistään, ei siitä löytyykö sopivaa yhdistelmää ja tuleeko siitä meille sopivaa pentua. Joten voi olla, että suunnitelmat vielä muuttuvat. Tällä hetkellä kuitenkin odottelemme, josko sopiva portugeesipentue syntyisi, josta meille riittäisi narttupentu <3 Jännää on!

Palstahauveli