Asteri tuli taloon!

Blogi on elellyt hiljaiseloa muun elämän kiemuroiden keskellä, mutta joulun jälkeen meille muutti hyvän syyn herättää blogi taas henkiin. Meille on muuttanut pikku-Asteri, lagottotyttö!

Miten tässä näin kävi?

Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, olimme jo pitempään pohtineet Unikolle pikkusiskoa ja alunperin meille piti tulla portugalinvesikoira. Vuoden verran jonottelimme pentua ja useamman pentueen mentyä sivu suun, päätimme vaihtaa suuntaa ja mennä tutustumaan lagottoihin. Portugeesikasvattajia on Suomessa vähän ja kun toiveena oli narttu (ja mieluiten joku muu kuin kokomusta...), niin harmillisesti kävi niin, että joko ei syntynyt tarpeeksi narttuja tai sitten ylipäänsä pentue oli pienempi ja kaikille oli jo kodit olemassa.

Aloimme sitten miettiä, että lagottokin voisi olla, siinä plussaa olisi pienempi koko, riistavietittömyys ja koulutettavuus (joka toki koskee kaikkia vesikoiria). Paljon tätä valintaa tuli pohdittua, mutta hyvän kasvattajan ja sopivan tulevan pentueen löydyttyä päätös oli tehty!

Asteri on mainio tapaus: reipas, utelias, rakastaa ihmisiä ja erityisesti lapsia, myös koiriin suhtautuu melko mutkattomasti. Se oppii aika nopeasti ja tykkää treenata (jos nameja on tarjolla) ja sen katsekontakti on ollut tosi vahva heti pienestä alkaen. Se on Unikkoa itsenäisempi, leikkii itsekseenkin leluilla ja metsässä juoksee ja haistelee ja tutkii kaikkea, mutta pitää yhteyttä meihin. Se on osannut nukkua omalla paikallaan rauhassa melkein alusta asti. Kaikenkaikkiaan Asteri on iloinen tapaus, suhtautuu esim. kaupungilla mutkattomasti kaikkeen, nukahtaa kahvilan lattialle ja viipeltää menossa mukana tyytyväisenä. 

Samaan aikaan se on melkoinen jääräpää (taitaa olla vähän rotuominaisuus) ja kertoo, jos jokin ei miellytä. Hoitotoimenpiteiden harjoittelu on paljon hitaampaa kuin Unikon kanssa, samoin sylissä rauhoittuminen. Aluksi meidän piti paketoida sitä vilttiin, jotta sen sai väsyneenä rauhoittumaan. Se myös kokeilee kaikkea kiellettyä, kuten huonekalujen järsimistä. Kieltämistä se alkaa pikku hiljaa uskoa, kun ikää on nyt 4 kk. Esim. niskanahasta nappaamiseen Asteri ei reagoi mitenkään, vaikka osaakin olla kunnon draamakuningatar: ensimmäisen kerran, kun Unikko juoksi Asterin yli, se uikutti pitkään surkeasti ja kulki kolmella tassulla, kun yksi tassu "meni poikki" :D

Virtaa sillä riittää ja välillä iltaisin tuntuu, että kotona on hurrikaani, joka ei tyynny ollenkaan. Se tuntuu myös kehittyvän melko hitaasti, se tullessaan koitti löytää meistä tai Unikosta tissiä ja sisäsiisteydestä ei ole vielä juurikaan merkkejä, vaikka "tee pissa" -vihjeen ymmärtääkin jo. Samoin keskittymiskyky on sitä luokkaa, että välillä huitelee muualle kesken treenin, joten tarkkana saa olla, että tekee vain sen verran kuin keskittyminen riittää. Haukkuminen jo 8-viikkoisesta alkaen ei ollut kivoin yllätys, mutta senkin kanssa aletaan pärjäämään, eikä täällä enää raiu haukkukonsertit monta kertaa päivässä.

Meillä kaikilla on ollut sopeutumista uuteen tilanteeseen ja luulen, että Asteri on sopeutunut lopulta parhaiten :D Unikko on edelleen vähän hämmentynyt ja vaikka koittaa leikittää Asteria, ei oikein arvosta röyhkeää pikkupentua, joka haukkuu päin naamaa. Ihan ei toistaiseksi nyt toteudu se, että Unikko sai leikkikaverin, mutta vielä eletään ihan alku- ja pikkupentuaikaa.

Meillä talouden ihmisjäsenilläkin on ollut oma sopeutumisemme, vaikka kaikki on mennyt alusta asti hyvin. Asteri on kiva ja iloinen pentu, mutta onhan tämä pentuaika taas aika uuvuttavaa ja työlästä ja yllätyksiä aina tulee. Onneksi tällä kertaa on kuitenkin jo kokemusta yhdestä pentuajasta, joten epätoivon hetket, menetetyt hermot ja yöunet ja korvista nouseva savu on kaikki tuttua ja sen kaiken tietää menevän aikanaan ohi.

Jatkossa tässä blogissa siis taas päivitellään pentuajan riemuja, murheita, oppeja ja oivalluksia. Ja kyllä tuo aikuinenkin koira vielä omat postauksensa saa. Nimittäin pakkohan sitä on hehkuttaa, miten ihana aikuinen, hyvin käyttäytyvä ja järkevä koira onkaan <3