Nyt tuli kuitenkin hyvä syy kaivaa blogi naftaliinista, sillä Unikko täyttää ensi viikolla 8 vuotta!
Tuo niin rakas ja persoonallinen karvakuono on jo pian seniori, vaikka onkin vielä parhaassa iässään, terve ja hyväkuntoinen. Pentuajan tuskat on kauan sitten unohdettu, mutta olen iloinen, että osan niistä taltioin tänne blogiin. Pentuaikana oli välillä vaikeaa uskoa, miten rakas tuosta tyypistä lopulta tulisi ja miten se solahtaisi perheeseemme tärkeäksi jäseneksi.
Unikko ei ole täydellinen, mutta ei kukaan meistä ole. Välillä se edelleen raastaa hermoja olemalla itsepäinen ja reaktiivinen muiden koirien kanssa sekä paimentamalla erityisesti ääntäpitäviä, kovaa liikkuvia asioita. Toisaalta se on ihana örisevä halikaveri, joka vie meidät ulos päivittäin ja sen ilo mm. frisbeetä heittäessä tai kun se pääsee itse valitsemalleen lenkkireitille tarttuu meihinkin. Unikko on luotettava matkakaveri ja kaikki rapsuttajat ovat sen kavereita. Huolta se aiheuttaa ollessaan kipeänä ja huonoa omaatuntoa silloin, kun sen kanssa ei ehdi puuhailla niin paljon kuin se ansaitsisi.
Parasta on tuntea se niin hyvin. Unikon uskollisuus omalle perheelleen on myös aivan omaa (perro)luokkaansa <3
 |
| Unikko Inarissa tänä syksynä <3 |
Viime aikoina olen miettinyt, miten Unikon kanssa meille on kehittynyt sydänten sympatia. Kuten jo pentublues-postauksessa pohdin, ne ihmiset, jotka kertovat koiransa osaavan lukea ajatuksiaan ja olevan sielunystäviään, ovat eläneet koiransa kanssa jo monta monituista vuotta. En väitä, että Unikko lukee meidän ajatuksia edelleenkään eikä se ole tottelevaisin koira ikinä, mutta sen kanssa on kehittynyt yhteys, joka kehittyy vain vuosien yhteiselon kautta. Ehkä tämä on kliseistä, mutta nyt ymmärrän, mistä ne monet blogit "elämänsä koirasta" puhuivat. Koska varmaa on, ettei toista, aivan omaa luokkaansa olevaa Unikkoa tule koskaan toista!
 |
| Hupsu koirulikaveri |
