Koiranpennun ikäkaudet - eli yhtä vuoristorataa?

Koiranpennun elämässä on monia erilaisia herkkyys- ja kehittymiskausia. Koiranomistajan peruskurssin materiaaleissa kerrotaankin näistä hyvin. Ikäkausista lukiessa kaikki tuntuu kovin selvältä: okei, sosiaalistumisen herkkyyskausi 5-12 viikkoa. Sen jälkeen lapsuusikää ja sitten murkkuilua. Kunhan selviän ekoista kuukausista, niin kyllä sitten helpottaa! Vai helpottaako sittenkään?

Ai mullako muka uhmis ja murkkuikä?

Ensimmäisen koiranpennun kanssa joutuu sen tosiasian eteen, että kaikki on monimutkaisempaa kuin paperilta (tai näytöltä) luettuna, niin myös nämä ikäkaudet. Totuus – ainakin meillä, toivottavasti muilla on rauhallisempaa – on se, että pennun kehitys on yhtä vuoristorataa, ja siinä on todella vaikeaa huomata säännönmukaisuuksia. Lähinnä joutui toteamaan, että jaahas, nyt on taas tällanen kausi päällä.

Unikko esimerkiksi aloitti lällättelykautensa jo heti sen jälkeen kun täytti 3 kk. Eli vapaanaollessa ei antanut kiinni, vaan lällätteli ja juoksi karkuun. Samaan aikaan alkoivat ränttätänttä-kohtaukset, joissa pentu meni ylikierroksille, haukkui, näykki (puri) ja riehui ilman, että siihen olisi saanut mitään tolkkua. Välillä nämä uhmaikäiset käytökset laimenivat ja pentu käyttäytyi hyvin. Välillä taas iskivät täysiä päälle ja pentu koetteli rajojaan. Tätä jatkui n. 3 kk iästä n. 11 kk ikään ja vieläkin välillä, kun kierroksia on tarpeeksi, lähtee lapasesta. Ei siis toivoakaan, että kun ”kausi” välillä meni ohi, se ei olisi tullut aina uudella voimalla takaisin.

Myös ”mörköikiä” on meillä nähty useita. Välillä muut koirat olivat kauhean pelottavia, välillä taas tärkeintä oli päästä leikkimään, eikä yhtään pelottanut. Näihinkin oli todella vaikeaa orientoutua, kun ei koskaan tiennyt, mikä kausi on milloinkin päällä, koska kaudet eivät noudatelleet mitään selvää kaavaa. Mutta ei kai tosielämä useinkaan noudata ;)

Unikon elämä on ollut yhtä mullistusta sen henkisen kasvun kannalta. Vuorotellen meillä on vieraillut rauhallinen koira, valtavan toiminnantarpeinen koira, pelokas koira, uhmakas koira, ujo koira ja nyt viimeisimpänä kotiin tulevia vieraita rakastava koira. Tietyt piirteet ovat toki säilyneet ja vanhetessaan koira on ”parantunut”.

Ensikertalaisena olin kuitenkin todella hämmentynyt kehityksen aaltoliikkeestä, vaikka kaipa sen olisi pitänyt olla itsestäänselvyys. Vielä kun kyseessä oli hyvin intensiivinen, emotionaalinen ja kiihkeä pentu, aaltoliike korostui. Koskaan ei tiennyt, mistä tuuli puhaltaa seuraavalla viikolla.

Olin yllättynyt myös toisesta murkkuiästä, joka alkoi siinä 1 v 3 kk paikkeilla ja näyttää vieläkin hiukan olevan päällä, tosin rauhoittumista on jo havaittavissa. Tuntui niin pöljältä, että jo kertalleen rauhoittunut nuori koira aloitti uudelleen pentupöllöilyt lahkeessa roikkumisineen ja ränttätänttä-kohtauksineen. Eikö me todella käyty nää jutut jo kertaalleen (tai aika monta kertaa) läpi??

  Toki nuo alussa mainitut koiran elämän kehityskaudet ovat yleistyksiä ja esimerkiksi sosiaalistumisen herkkyyskautta on tutkittu ilmeisen paljon, joten kyllähän minä noihin kausiin uskon. Ne kertovat yleisellä tasolla millaisia hormonaalisia muutoksia pentu käy läpi ja mitä on odotettavissa. Osa pennuista on tasaisempia ja ikäkausien vaihtelun nähnee selvästi: on helppo huomata, koska koira tulee mörköikään tai alkaa tulemaan sukukypsäksi. Näin ainakin kuvittelen.

Pennulla voi kuitenkin olla päällä yhtä aikaa niin mörkö-, murkku-, kuin uhmakauttakin ja niistä on vaan selvittävä eteenpäin. Kannattaakin panostaa nuoren koiran kanssa tekemiseen ja arjen käyttäytymisen opetteluun, mutta muistaa, että vanheneminen tuo järkeä pöllön päähän. Niin se on tuonut meilläkin.

Mitä pinkki pallo opetti palkitsemisesta ja koiran muistista

Tässä blogipostauksessa selviää, kuinka pitkä on koiran muisti ja miksi treenatessa palkkion pitää tulla opitun vahvisteena HETI, ei vasta joskus sitten. Eli mitä tarkoittaa palkkion oikea-aikaisuus.

Koiraa koulutettaessa puhutaan aina siitä, kuinka tärkeää on vahvisteen eli palkkion laatu, suunta ja oikea-aikaisuus. Minäkin olin lukenut, että palkkion tulee tulla sekunnin päästä oikeasta tekemisestä tai toivotusta käytöksestä. Tämä lienee peruskauraa suurimmalle osalle koiranomistajia. Sain siitä kuitenkin hienon ja kouriintuntuvan oppitunnin Pinkin pallomme kanssa. 

Saisinkos jo ottaa sen pallon?

Pinkki pallo on Unikon ”ruokalelu”, eli siis aktivointipallo, jonne laitetaan nappuloita sisään ja koira saa pyöritellä nappulat ulos, vähän kuin saalistaisi niitä. Unikko tykkää pallostaan kovasti ja mielestäni se on paljon parempi tapa antaa ruoka kuin suoraan kupista. Koira saa ainakin hieman jäljitellä ruoanhankintakäytöksiään. Unikosta on tullut myös todella taitava pallonkäsittelijä (vai kuonottelija?) ja nappaa sen vaikeista paikoista pois jatkaakseen pyörittelyä.




 Mutta mitä Pinkki pallo opetti minulle koiran kouluttamisesta? 

Olin jo aiemmin opettanut Unikon tuomaan pyynnöstä tavaroita, ja yritin aluksi pyytää sitä ruokaa kuppiin mitatessani tuomaan Pinkin pallon. ”Tuo Pinkki pallo” oli kuitenkin Unikolle hyvin vaikea tehtävä ruoka-aikaan. Teimme toki kuivaharjoituksia, mutta ruokaa mitatessani kuppiin ja pyytäessäni Unikkoa tuomaan palloaan, ei se ymmärtänyt tuoda palloa minulle.Välillä Unikko toi pallon, mutta useinkaan ei.

Jossain vaiheessa yhtäkkiä keksin, että Unikko ei yhdistä ruoan saamista pallon tuomiseen. Minulle oli ihmisenä itsestäänselvää, että jos koira tuo pallon, johon se saa hetken päästä ruokaa, se tajuaa tämän yhteyden. Olihan se pyöritellyt palloaan ihan pikkupennusta asti. Unikon ns. ”attention span” eli aika, jonka se pystyy keskittymään yhteen asiaan, on kuitenkin lyhyempi kuin minulla. Minulla kesti aina pallon täyttämisessä ehkä minuutin verran, joka oli aivan liian pitkä aika Unikolle yhdistää pallon tuominen siihen, että se saa siitä ruokaa.

Kova käyttö vähän näkyy tässä pallossa!

Treenasin siis ensin lisää pallon tuomista namipalkalla. Kun aloin pyytää pallon tuomista myös ruoka-aikaan ja Unikko sen minulle toi, heitin pienen määrän nappuloita sille maahan HETI kun se oli tuonut pallon minulle käteen. Kun olin jatkanut tätä jokaisen ruoka-ajan yhteydessä ollaan nyt siinä pisteessä, että välillä Unikko huomatessaan minun mittaavan ruokaa kuppiin, tuo Pinkin pallon minulle oma-aloitteisesti. Ja kun pyydän sitä tuomaan pallon, se osaa tuoda sen.

Eli Pinkin pallon opetus: vaikka koira sai pallon täynnä ruokaa, se ei pystynyt yhdistämään pallon tuomista ruoan saamiseen, koska tässä välissä ehti kulua pahimmillaan minuutteja. Vahvisteen eli palkkion pitää siis todellakin tulla HETI oikean käytöksen jälkeen, jos koiran haluaa oppivan juuri sen asian!