Pentukäytöstä pahimmillaan?

Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, mökkeily ja vapaana kirmailu teki Unikosta taas melko pentumaisen otuksen. Myös lumi sai sen ihan sekaisin :D Mieleeni hiipivätkin muistot siitä, millainen riiviö Unikko oli pienenä.

"Kuten naapuri kysyy: voiko minua vastustaa?"

Tämä postaus kertookin siitä, kun pentu riehuu, puree, haukkuu, lällättelee ja juoksee karkuun. En tiedä, osaanko antaa viisaita neuvoja, mutta yritän kertoa, miten me siitä kaikesta selvisimme.

Unikko aloitti heti kolmen kuukauden iän jälkeen niin sanotun lällättelyn. Kun se oli vapaana, se juoksikin karkuun sen sijaan, että olisi antanut ottaa itsensä kiinni. Todella pirullista! Epäilen, että siinä vaiheessa se tajusi olevansa meitä nopeampi ja se keksi, että hippaleikit ovat tosi kivoja! Hippaleikit ovat kuitenkin se viimeinen asia, mitä tuolla tavalla käyttäytyvän pennun kanssa leikitään.

Tämän lisäksi Unikko alkoi saada ulkona "ränttätänttä"-kohtauksia. Se yhtäkkiä kiihtyi, alkoi haukkumaan, näykkimään ja riehumaan. Sitä ei saanut kiinni, ei saanut rauhoittumaan, ei voinut tehdä yhtään mitään. Se räksytti niin, että piha raikasi ja sen jäljiltä esim. toppatakkinin helmassa on lukuisia reikiä. Tätä samaa puremista ja näykkimistä se harrasti myös sisällä.

Pirullisimmat kohtaukset tulivat aina kun se oli vapaana. Se alkoi riehua usein myös hihnassa ja juoksi kahden metrin kaaressa hihnan päässä. Vaikka se oli pentu, oli työn takana saada se kiskottua hihnasta syliin, koska ainoa, millä se rauhoittui, oli tiukkaan syliotteeseen ottaminen. Mutta kun se oli vapaana, siihen ei saanut mitään kontaktia.

Harmi kyllä, näitä ränttätänttöjä ei tallentunut nauhalle, koska niissä tilanteissa ei tosiaan ollut ensimmäisenä mielessä kameran esiinottaminen.

Unikko teki tätä myös muille ja esimerkiksi mökkeillessä oli todella hankalaa, kun pentu oli koko ajan räksytys päällä ja hampaat jonkun takapuolessa. Sen näykkiminen ei myöskään ollut mitään pientä ja kevyttä, vaikkei se iso koira olekaan. Selvää kuitenkin oli, ettei kyseessä ollut aggressio, vaan "vain" totaalinen riehuntakohtaus.

Jälkikäteen tajusin, että tuollaiset kohtaukset tulivat usein silloin, kun Unikko oli valmiiksi kiihtynyt, esim juossut tai leikkinyt paljon. Kerran yksi tienposkessa ollut rapiseva nuudelipussi sai sen aikaan, kun Unikko alkoi leikkiä pussilla. Olenkin päätellyt, että kohtaukset johtuvat siitä, että nuoren koiran kierrokset pamahtavat yli: se ei enää pysty ajattelemaan tai kontrolloimaan käytöstään. Toki niissä oli mukana vaikka kuinka paljon uhmaa: jos ei mentykään sinne, minne Unikko halusi tai käskin sitä tekemään jotain, se saattoi "pamauttaa" räyhän päälle. 

Se myös yritti komentaa näykkimällä ja haukkumalla. Kun olimme tarpeeksi kauan käyneet läpi sitä, mitä saa ja ei saa tehdä, ja Unikko alkoi uskoa meitä, kohtaukset vähenivät. Sen sijaan se saattoi alkaa ränttäillä esim. perheenjäseneillemme kuin kokeillakseen, mihin asti kehtaa rajoja venyttää.

Olen myös alkanut ymmärtää kohtauksia paremmin, kun olen katsellut Unikkoa koirapuistossa muiden koirien kanssa. Vauhdikkaat juoksuleikit, joita se rakastaa, ja uudet koirat saavat sen usein niin kierroksille, että sillä menee enemmän tai vähemmän ränttäilyksi. Osa käytöstä on myös sitä, että se komentaa muita leikkimään. Jos toinen koira ei juokse, Unikko alkaa haukkua ja härnätä. Tätä samaa se on varmasti tehnyt myös ihmisten kanssa.

Olen myös miettinyt, että käytös voi liittyä paimennuskäytökseen.

No, miten sitten tästä käytöksestä päästiin eroon? 

Yksi tekijä oli aika ja ikä. Kun Unikko alkoi hiukan aikuistua, kohtauksia tuli yhä vähemmän, mutta koska Unikon kasvu ja kehitys ei ollut todellakaan lineaarista, vaan sisälsi - ja näyttää sisältävän yhä - pentukäytösasteelle palautumisia, ei ikä yksin vaikuttanut.

Toinen tekijä oli se, että rupesimme ensin mökillä ja sen jälkeen muutenkin vapaana ollessa pitämään sen perässä ns. turvanarua. Unikolla oli siis kevyt köysi kiinni valjaissa tai pannassa, ja koska sen sai tuosta köydestä kiinni riehunnan alkaessa, sitä oli helpompi hallita ja sen sai syliotteeseen rauhoittumaan. Tärkeä oppi olikin tämä: kun käytöstä saa estettyä, se alkaa myös lieventyä! Jos riehuntakohtaus sai jatkua, sen todennäköisemmin se tuli seuraavalla lenkillä uudestaan. Ja koska älyttömän liikunnallista pentua oli välillä pidettävä vapaana, oli käytettävä apuvälinettä käytöksen aisoihin saamisessa.
(Esim. remmirähjäyksessähän suositellaan aluksi muiden koirien välttelyä, koska käytös voimistuu, mitä useammin koira pääsee sitä toteuttamaan, riehuntakohtauksia oli kuitenkin mahdotonta täysin "vältellä")

Haltiakorvainen pentu rauhoittuu.

Jälkikäteen olenkin miettinyt, että jos olisimme keksineet köyden tai liinan sen perään jo heti, olisimme säästyneet paljolta, niin voimakkaasti tuo köysi vähensi riehuntakohtauksia.

Koska ränttätänttä oli niin totaalinen, Unikkoon ei oikeastaan tepsinyt muu kuin fyysinen kontakti. Kokeilimme myös teettää sillä helppoja tehtäviä ("istu"), joista saisi palkan, mutta niistä se meni vielä enemmän kierroksille. Namienkin etsiminen toimi vain muutaman kerran, koska Unikolle eivät kelpaa namit kiihtyneessä tilassa. Joskus sitten heitin sitä pehmeällä pallolla päähän kesken räntän ja riehunta katkesi kuin veitsellä leikaten. Koira ei ollut moksiskaan, vaan näytti vaan siltä, että oli saanut tolkun takaisin.

Kokeilimme myös erästä tavallisimmista ohjeista: älä huomioi, vaan kävele pois. Jälleen kuitenkin naskalit takapuolessa on aika vaikeaa olla reagoimatta ja katsella taivasta. Huomioimattomuus onnistui joskus, mutta voittopuolisesti ei. Ilmeisesti mieheni kanssa useammin kuin minun. Kuten fiksuissa koirakirjoissa sanotaankin, huomioimattomuus on lähes mahdoton toteuttaa käytännössä kunnolla ja varsinkin tällaisen käytöksen kohdalla se todella on sitä. Kuitenkin nyt kun Unikko on rauhoittunut hiukan, eivätkä pentukierrokset vie koiraa täysin, olen huomannut, että alkavassa ränttätänttä-kohtauksessa selän kääntäminen ja pois kävely auttavat. Unikolla ei myöskään enää ole pokkaa näykkiä, joten pelkän haukkumisen kanssa niin on mahdollista tehdä.

Silloin kun Unikko pelkästään lällätteli, ei siis antanut ottaa itseään kiinni, mutta ei ollut ränttätänttä-kohtauksen vallassa, toimivat toisenlaiset keinot. Näissä tilanteissa toimivaa oli esimerkiksi pyytää Unikko istumaan ja käydä palkkaamassa se. Tärkeää oli myös, ettei sen perään lähtenyt, eikä sitä missään tapauksessa pitänyt yrittää saada kiinni, koska siitä se vain sai vettä myllyynsä. Parempi oli oikeastaan lähteä vain eteenpäin. En ihan tarkkaan suoraan sanottuna muista, miten lällättelystä päästiin kokonaan eroon. Ratkaisevaa oli kuitenkin se, että aina kiinni laittaessani palkitsin Unikon namilla, eli ehdollistin kiinnilaittamista palkkioon ja positiiviseen tunteeseen. Kun se osasi istua jo pyynnöstä hyvin, pyysin sen istumaan, palkitsin ja laitoin hihnan kiinni. Pidin tästä kiinni joka kerralla ja huomasin, että Unikko istuikin mielellään odottamaan palkkiota. 

Tähän olemme yhdistäneet myös ne tilanteet, kun Unikolla on keppi suussaan, koska silloin lällättely lähtee edelleen käyntiin. Olemmekin oppineet lähestymään Unikkoa näissä tilanteissa niin, että se saa pitää kepin, mutta hihna laitetaan kiinni. Se selvästi tietää, että käteni lähestyvät pantaa, eivät keppiä, ja vaikka siltä ei muuten vapaaehtoisesti oikein saa keppiä, se antaa laittaa itsensä kiinni.

Olihan se alkutaival kärsivällisyyttä koettelevaa, vaati hikeä ja (raivon)kyyneleitä, mutta kuten niin monta kertaa olen todennut, kyllä se lopulta palkitsi!

Onhan se vapaa kirmailu nyt vaan niin ihanaa <3