Miksi espanjanvesikoira?

Miksi meille tuli espanjanvesikoira?
Millainen on espanjanvesikoira?
Mitkä ovat espanjanvesikoiran hyvät ja huonot puolet? 

Kurkkaa myös täältä toinen postaukseni espanjanvesikoiran luonteesta.
 
Aiemmassa postauksessa kerroinkin, että syy lopulta rajata rotuvalintoja oli aika tavallinen: perheenjäsenten (ei siis meillä asuvien) allergia ja omat allergiataipumukset. Jossain – varmaankin jonkun vesikoirakasvattajan sivuilla – todettiin, ettei tämä ole ainoa hyvä syy valita jotain rotua. Siitä olen kyllä samaa mieltä. Mutta rotuja se kuitenkin rajaa aika pieneksi ryhmäksi ja näistä voi sitten valita itselleen parhaiten sopivan.

Vaikka oikeasti koiran luonneominaisuudet ovat minulle kaikki kaikessa, meille tuli espanjanvesikoira kuitenkin pitkälti aikaisemmin mainittujen kriteerien – koko ja turkki – avulla, mistä en ole aina ollut kovin ylpeä. Sitoutuneisuus pitkään harkittuun ja odotettuun koiraan oli kuitenkin korkealla, joten se mitä tuli otettua, pidettiin. Pentu löytyi vähän sattumalta, kun löysin Unikon kasvattajan sivut, joiden perusteella moni asia sattui täsmäämään omiin kriteereihini: painotus avoimeen luonteeseen, terveyteen ja kasvattajan omat harrastukset koiriensa kanssa. Tämä oli mielestäni hyvä enne ja kun tapasin Unikon emän, olin ihan myyty.

Perrosta olen itse miettinyt paljon sitä, miksi sitä ei ”markkinoida” enemmän paimenena, vaan puhutaan maatilan yleiskäyttökoirasta. Sen vähän mitä paimenista ymmärrän ja olen lukenut, omasta mielestäni perro on nimenomaan paimen kaikessa ihanuudessaan ja rasittavuudessaan. Monet sen piirteet ovat yhteneväisiä muiden paimenten kanssa. Tämä helpottaisi omasta mielestäni myös ymmärtämään perroa vähän paremmin – sillä oletuksella että yhtään tietää, millaisia paimenkoirat keskimäärin ovat. 

Espanjanvesikoiran hyviä ja huonoja puolia 

Heti ekaksi on todettava, että omaa kokemustahan perroista minulla on tasan yhdestä. Jotain yleistävää uskallan kuitenkin näkemäni, kokemani ja lukemani perusteella sanoa. Olen lisäksi päivittänyt tätä postausta sen mukaan, kun Unikko on saanut ikää ja selvästi tasaantunut ja muuttunut arjessa todella helpoksi koiraksi (jos varautuneisuutta vieraita koiria kohtaan ei lasketa).

Aloitetaan nyt niistä huonoista puolista, niin saadaan loppuun hyviä fiiliksiä :)

Tekstin lopussa vielä koosteena lista plussista ja miinuksista! 

Perroja on lähes kaikenluonteisia (ja myös ulkonäkö vaihtelee paljon!). Tulkintani tästä on, että sen rotutyyppi ei ole ns. vakiintunut, koska rotu on ollut FCI:n rotulistalla vasta vuodesta 1985. Sitä ennen se oli paimen, maatilan yleiskoira tai kalastajan apuri. Tavallaan vakiintumattomuudesta on varmaan iloakin, mutta pennunottajalle se on hankalaa: vaikka tietäisit emän ja isän luonteen, ei pentujen luonne välttämättä vastaa niitä. Minulla ei ole kokemusta muista roduista, joten tämä saattaa mennä ihan metsään, mutta omalla kokemuksella pienen perron pennun ottaessa ei kovin tarkkaan tiedä, mitä saa. Unikonkin pentuessa pentujen luonteet eroavat toisistaan selvästi, osa on avoimempia, osa pidättyväisempiä jne. Eikä pentutesti lopulta korreloinut paljoakaan Unikon todellisen luonteen kanssa.

Tästä päästään tuohon varautuneisuuteen tai pidättyväisyyteen. Itse en siitä erityisesti pidä. Toki helpottaa elämää, kun penska ei hypi nuolemaan kaikkien naamaa. Mutta kun sillä menee kuukausitolkulla aikaa tutustua yhtään kehenkään muuhun kuin oman perheen jäseniin (siis niiden joiden kanssa asuu), on siitä hauskuus kaukana. Pentuna Unikko vaan väisti, meni karkuun eikä antanut muiden koskea. Jos se oli hoidossa, se makasi tuolin alla koko ajan. Ehkä Unikko on ollut tässä suhteessa erityisen ”hankala” enkä tiedä muiden valitelleen tällaisesta. Usein tietääkseni perro vaatii sen, että tutustuu uuteen ihmiseen ja sitten ollaan kavereita. Unikolla on myös mennyt paljon aikaa kypsyä henkisesti ja sen varautuneisuus onkin helpottanut iän myötä selvästi.

**Tähän kohtaan on pakko lisätä näin myöhemmin, että Unikon käytös vieraiden kanssa on muuttunut iän myötä paljonkin. Nykyään vieraat ihmiset on ihan jees, lenkillä kaikki rapsuttajat kelpaavat ja kotiin tulevat vieraat saavat jopa suukkoja ja hännänheilutuksia. Noutajaa tuosta ei saa tekemälläkään, mutta se suhtautuu uteliaan ystävällisesti ihmisiin, jos se saa tulla itse tekemään tuttavuutta eikä sille tyrkytä itseään. Lopulta se on aika helppo kyläilykoira, koska se ottaa ihmisten kanssa niin rauhallisesti. Kasvaminen on siis tehnyt tehtävänsä Unikon kohdalla. Tosin edelleen ajattelen uusiin ihmisiin tutustumisesta kuten kirjoitin tässä sosiaalistamista kokevassa postauksessani.**

Varautuneisuuteen liittyy myös se, että uusien ihmisten lisäksi uudet koiratuttavuudet, ympäristöt, äänet tai tapahtumat saavat Unikon varuilleen. Tosin iän myötä, Unikkoa ei uudetkaan tilanteet niin hätkäytä ja uusissa paikoissa se haluaa tutkia ympäristön, mutta osaa rentoutua. On helppo ymmärtää, että paimenkoiran on pitänyt olla valpas ja vahtiva eikä kovin lepsusti yllättäviin asioihin suhtautuva. Osa perroista on tosi lunkeja, mikä osoittaa juuri sen, että vaihtelua luonteissa on todella paljon. Unikonkin äiti on rento kaveri ja olenpa tavannut hyvin rennon ja rauhallisenkin perron pennun.

Koirapuistokoiraksi en joka perroa väittäisi, vaikka sekin vaihtelee. Unikko pelkää isompia koiria, eikä pidä siitä, että vieraat koirat pyrkivät iholle. Se haluaa aina aluksi pitää etäisyyttä. Luulen, että jos se saisi itse päättää, se hengailisi mieluiten aina vaan tuttujen koirien kanssa, eikä aina niidenkään. Tämä asia ei myöskään ole muuttunut juuri iän myötä. Unikko on koiria kohtaan varautunut, vaikka samalla kovin kiinnostunut niistä.

Haukkuminen oli aluksi ärsyttävää, koska Unikko alkoi vahtia kotona ääniä nelikuisesta alkaen, mutta kasvatuksella ja tottumisella ei nykyään reagoi kuin erityisen yllättäviin ääniin. Se ei ole räksyttäjä, vaan haukkuu kumeaa haukkua, joka kuulostaa vähintään sakemannin vahtihaukulta (kerran mökillä luulin naapurin hirvikoiran olevan karussa lähellä, mutta oma pentuhan se olikin :D). Unikon kanssa ei tarvitse pelätä, että kukaan tulisi pyytämättä ovesta sisään.

Vauhti ja kierrokset menevät myös intensiivisellä, aktiivisella ja varautuneella (tai eri asioita jännittävällä) koiralla helposti kattoon ja meillä onkin nautittu ”ränttätänttäkohtauksista” pennusta pitäen. Kun vauhtia on ollut riittävästi, alkaa Unikko haukkua, juosta ympärillä ja näykkiä. Mitään viilipytty tuo ei ole, vaan hyvin intensiivinen, voimakkaasti tunteva ja asioihin reagoiva.
 
Perron hyviä puolia? 

Perro on siitä mainio, että se oman kokemukseni mukaan sopeutuu monenlaiseen menoon. Toki tässä yksilön luonteella on väliä. Unikko on ollut varsinkin pentuna tosi aktiivinen touhuaja, mutta pari päivää lyhyempiä lenkkejä ei saa sitä hyppimään seinille ja yksin kotonakin se vaan nukkuu eteisessä (muunkinlaisia sisustustarinoita perroista kyllä on!). Toisaalta se jaksaa vaikka koko päivän ulkona ja näyttää onnellisimmalta mökillä, jossa se saa juosta koko päivän putkeen. Lisäksi kun sitä on pienestä pitäen viety eri paikkoihin, se reaktiivisesta ja varautuneesta luonteesta huolimatta sopeutuu olemaan erilaisissa ympäristöissä. Lisäksi tykkään tosi paljon siitä, että tyyppi on kotona kohtuullisen rauhallinen eikä häsellä. Lähinnä kerjää tekemistä, jos jotain, ja sitä se kyllä pienenä tarvitsi tosi paljon. Ulkona sitten on menoa ja meininkiä niin kuin saa ja pitääkin olla.

Toisaalta perro on kuulemani mukaan tosi hyvä harrastuskoira ja sopii vähän harrastukseen kuin harrastukseen. Omallakin kokemuksella voin todeta, että se tekee innokkaasti yhdessä ihmisen kanssa ja palkkautuu namilla ja lelulla. Se myös jaksaa tehdä ja tehdä ja tehdä. Yleensä minä haluan lopettaa ennen kuin Unikko, koska se vaan niin kovasti haluaa saada palkkaa. Keskittymiskyvyn kanssa saa tehdä töitä, kun tyyppi seuraa ympäristöön niin tarkasti ja reagoi kaikkeen, mutta kun se keskittyy tekemiseen, niin tekee hyvin. 

Tästä se taas lähtee!

Kiva koko, muuntuva ulkonäkö ja persoonallinen katse. Perro on oikeastaan ainakin kaksi koiraa yhdessä paketissa: niin erilainen vaikutelma koirasta tulee pitkässä vs. lyhyeksi ajetussa turkissa. Itse tykkään siitä, samoin trimmaamisesta (eli ajetaan karva vaan pois, ei muotoilla), joten sopii mulle!

Unikko ekan trimmauksen jälkeen

Sopii myös niille, joilla on intohimoja joko lyhyen tai pitkän turkin suhteen, voi pitää kummassakin mitassa, kunhan sen 1-2 krt vuodessa kuitenkin ajaa turkin alas.

Koko on kompakti, varsinkin kun Unikko on suht pieni, n. 43 cm ja 16 kg. Pystyy nostamaan syliin tarvittaessa, mutta kulkee myös julkisissa lattialla ja mahtuu jopa jalkojen väliin. Lisäksi perron yksi parhaista puolista on sen silmät, kuvat kertokoot parhaiten :) Saatoin ottaa perron vain kolmen perron katseet nähtyäni.

Perro rakastaa perhettään yli kaiken. No, toisaalta, jos yrität jättää sen puuhun kiinni yksin ja häipyä, saat kauhean mölyn niskaasi. Tai jos perheenjäsen yrittää häipyä eri teille, saat raahata koiran väkisin remmistä kotiin :D Kaikki koirat tietysti rakastavat omiaan, mutta Unikon intensiivisyys on tässäkin asiassa oma lukunsa: jos se olisi ihminen, sen kotiinpaluuhepuliin kuuluisi varmaan itkeminen ja huutaminen ilosta ja sellainen ”mä en kestä, että te tulitte taas, hajoan tähän paikkaan”. Silleen vähän angstisesti. Joka kerta. Se myös pienenä selvästi puri tunteisiinsa. Kun oli vähän liian intensiivistä, se puri esim. rannetta silleen ”mä en kestä ynnnghh”.

Perro on myös vähän hassu koira. Jostain olen lukenut mielipiteen, että perron työskentely on vähän vakavampaa eikä ainakaan oma perroni ole kieltämättä höselö (mikä on hyvä!), mutta höpsö se on ja naurattaa joka päivä hassuilla jutuillaan. Paljon naurua on saatu myös sen epäileväisyydestä ja jukuripäisyydestä: se näkee heti, kun pitää tehdä jotain hoitotoimenpiteitä ja yrittää mennä karkuun siinä tietenkään onnistumatta. Sitten se tulee alistuneen ja surkean näköisenä kynsienleikkuuseen, jossa sitten tarjotaan herkkuja ja Unikko on ihan tyytyväisesti hoidettavana.

Plussat ja miinukset kootusti:

+ perroja on monenluonteisia ja näköisiä
+ sopii ja sopeutuu moneen menoon
+ lienee hyvin yksilökohtaista, mutta ei muistele jälkikäteen huonoja fiiliksiä, ravistaa pois, palautuu jännityksistä
+ kotona ottaa iisisti, ulkona mennään eikä meinata
+ motivoituu helposti yhdessä tekemiseen
+ jaksaa kivasti toistoja (lienee yksilökohtaista)
+ kompakti koko ja muuntuva ulkonäkö
+ äärimmäisen sitoutunut omiinsa
+ persoonallinen äänenkäyttö
+ naurattaa tempauksillaan :)


- luonteiden vaihtelevuus, vaikea tietää pentua ottaessa millainen se on
- varautuneisuus ja pidättyväisyys uutta kohtaan (taas yksilökohtaista)
- epävarmuus muiden koirien kanssa
- haukkumis- ja vahtimistaipumus (mielestäni kyllä hallittavissa)
- intensiivisyys yhdistettynä varautuneisuuteen (taas yksilökohtaista, mutta perrot on helposti vähän tulisia...)
- keskittymiskyvyn kanssa saa tehdä töitä, ei mielestäni palvo omistajaa, vaikka yli kaiken rakastaakin
- tarkkailee ympäristöään ja reagoi herkästi
- jahtaaminen, "saalisvietti": pyörät, lapset, mopot, vedettävät laukut, juoksijat...
- ylimääräinen ääntely, piippailu

Jos joku perron omistaja tänne eksyy, kerro, millainen oma koirasi on!