Rotutyyppi, rotu vai yksilö?

Mission impossible: Rodun valintaa osa 2

Pennusta haaveillessa ja rotua (tai sekarotuistakin) valitessa päätyy muutaman keskeisen kysymyksen äärelle. En itse ymmärtänyt kovinkaan syvällisesti pentua hankkiessani, mikä merkitys on koiran rotutyypin, rodun ja yksilön valinnalla. Ilmeisesti vasta kokemuksen kautta asiat kirkastuvat ja yritänkin kirkastaa niitä vielä vähän lisää toivoen, jos joku muukin saisi tästä oivalluksia :)

Rotutyyppi

Koirat voidaan jakaa muutamiin rotutyyppeihin. Rotutyypeistä voi lukea mielenkiintoisen tekstin täältä. Oikeastaan kun yrittää valita itselleen mahdollisimman hyvin soveltuvaa koiraa, on ensimmäiseksi kiinnitettävä huomio siihen, minkä tyyppisen koiran haluaisi ja mihin omat rahkeet riittävät. En tässä käy kaikki rotutyyppejä läpi, vaan keskityn paimeniin ja metsästystaustaisiin rotuihin. Pahoittelut kaikille muille "tyypeille"!

Koiratyypin merkitys tulee siitä, mikä koiran alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut. Tarkoitus ei ole leimata koirayksilöitä tietynlaisiksi, vaan puhua ensin yleisellä tasolla siitä, mikä koiraa hankkiessa voi helposti unohtua: rodun kuvauksen ja rotumääritelmän takana on aina jokin käyttötarkoitus, johon koira on alun perin valikoitunut ja ”jalostunut”. Koiratyypin merkitys pätee myös monirotuisiin: jos ottaa metsästyskoirien sekarotuisen jälkeläisen, on pentukin enemmän tai vähemmän metsästyskoira.

Jos karkeasti luonnehtii, ovat paimenet usein pehmeitä ja herkkiä sekä monet pidättyväisiä uusien ihmisen kanssa. Lisäksi ne ovat väsymättömiä tekemään ihmisen kanssa töitä ja erittäin perhekeskeisiä. Usein ne ovat aktiivisia, toiminnanhaluisia, älykkäitä, riippuvaisia ihmisestä ja ainakin periaatteessa helppoja kouluttaa. Usein paimenet myös vahtivat ja ilmoittavat ympäristön uusista tai oudoista asioista ja osa kovaan ääneen. Sillä on myös väliä, mitä karjaa koira on alkuperäiskäytössään paimentanut: lammaspaimenet ovat erilaisia kuin nautapaimenet, jotka usein ovat kuulemma vähän kovaluonteisempia. Vertaa corgia vaikkapa shetlanninlammaskoiraan.

Metsästystaustaiset rodut puolestaan ovat keskimäärin ”rennompia”, itsenäisempiä, vähemmän herkkiä ja monet myös koirasosiaalisempia. Ne ovat myös riistaviettisiä ja ainakin osa niistä vaikeammin motivoitavia. Ne suoriutuvat metsällä enemmän tai vähemmän itsenäisesti ja monet pitkälti ”vaistojensa varassa”, mutta toki vaativat koulutusta. Seisoja kuitenkin seisoo jo pennusta lähtien ja tähän jalostuksessa on myös pyritty. Myös metsästystaustaiset rodut ovat yleensä hyvin aktiivisia ja vaativat paljon liikuntaa.

Mitenköhän Weimarinseisoja on saatu hetkeksi paikalleen? (Kuva Pixabay)

 

Toki monista metsästyskoirista on kehittynyt sittemmin pikemminkin palveluskoiria, noutajat esimerkkinä. Toisessa päässä on esim. beagle, josta on tullut puolestaan enemmän seurakoira, mutta joka on kuitenkin edelleen säilyttänyt metsästysviettinsä. Riistaviettiin ja esim. käytökseen vapaana vaikuttaa paljon se, millaista riistaa ja millä tyylillä koiran avulla on metsästetty: osa ajaa tai etsii riistaa täysin 
itsenäisesti, toiset taas pysyttelevät lähempänä metsästäjää.

Olen omakohtaisesti päässyt näkemään kahden yhtä aikaa saman ja eri rotutyypin koiraa, irlanninvesispanielia ja espanjanvesikoiraa. Molemmat vesikoiria, mutta spanieli metsästyskoira, perro puolestaan pikemminkin paimen. On todella kiinnostavaa tarkkailla näiden käytöksien eroja! Toki geenit, perhe ja koulutus vaikuttavat todella paljon, mutta niin eri maailmoista nämä kaksi koiraa silti ovat.

Vesispanieli kulkee nenä aivan maassa, omissa hajumaailmoissaan. Se intoutuu suunnattomasti muista koirista. Ei näytä hötkyilevän kummemmin outouksia. Kujeilee ja availee kaappeja, hanoja jne. Hyvin vilkkaan ja touhukkaan oloinen. Vesikoira taas pienestä pitäen kulki oma-aloitteisesti kontaktissa, säikkyi ääniä ja yllättäviä liikkeitä, jännitti muita koiria, kulkee sisälläkin perässä. Ylipäänsä niiden olemus ja liikekieli ovat osin hyvin erilaisia.

Kummassakin näyttää olevan hyvät puolensa. Spanieli on iloinen touhottaja, joka vetää omistajan nenänsä mukana pusikkoon. Perro on taas valpas yhdessä tekijä, joka reagoi herkästi kaikkiin ärsykkeisiin. Kuulemani mukaan kumpikin haluaa tehdä asiat erityisesti vieraiden kanssa omilla ehdoillaan :D

Paimenen kanssa eläessä usein arvostan näkemieni metsästystaustaisten koirien rentoutta elämän ja erityisesti uusien asioiden edessä. Jos nyt valitsisin koiran, saattaisin luonteen puolesta ottaa metsästysrotuisen, mutta en ole oikein päässyt sinuiksi riistavietin kanssa. Lisäksi ns. täysiverisillä metsästysroduilla tuntuu olevan aivan loputon liikunnan tarve. Tästä teemasta haluaisin ymmärtää lisää!

Rotu

Jos sopivat rotutyypit ovat selvillä, on edessä rodunvalinta. Tämä onkin melkoinen suo. Rotujen ominaisuuksia on todella vaikaa vertailla tai edes ymmärtää paperilla. Yritin itsekin, mutta eihän se oikein onnistu. Olen pohtinut, että rodunvalinnassa kriittistä on oikeastaan se, missä ja minkälaisiin koiriin pääsee tutustumaan, että saisi totuudenmukaisen kuvan rodusta.

Jotta rotuvalinta voisi mennä nappiin, pitäisi tuntea rotuja livenä. Olenkin pohtinut sitä, että mistä löytää ne ”koekappaleet”, joihin pääsisi tutustumaan ja voisi tehdä päätöksiä rodun suhteen? Näyttelyissä, kasvattajalla, koirapuistossa, kaverilla?

Itse en lopulta lähtenyt käymään näyttelyissä tutustumassa rotuihin. Päättelin, että saman kuvan saan katselemalla valokuvia näyttelyistä. Oma epäilykseni oli, etteivät kasvattajat ja harrastajat näyttelyssä ole innostuneita ventovieraista höpisijöistä, jotka haluavat tietää, miksi juuri heidän rotunsa on mahtava. Ehkä en myöskään kokenut mukavaksi vaivata ventovieraita kesken kaiken hulinan… En siis uskonut saavani näyttelystä irti muuta kuin kauniiden koirien ihastelua. Ja kun eri rotujen ulkonäkö oli minulle jo riittävän tuttu, halusin saada irti jotain ihan muuta.

Fiksuinta lieneekin ottaa yhteyttä eri rotujen kasvattajiin ja käydä vierailulla. Mutta varokaa: sekään ei vielä kerro rodun tai koiranomistamisen todellisuudesta kauhean paljon. Tässä ei ole takana mitään kavalia kasvattajia tai höttöisiä mainospuheita, vaan se fakta, että jokainen koira on yksilö ja ottaessasi koiran yksilön saat. Se voi olla rotumääritelmän kaltainen tai sitten ei. Vaikka ottaisit pennun, jonka emän ja isän tunnet, saatat saada silti ihan toisennäköisen tai -luonteisen.

Myöskään pikainen visiitti, jossa paijataan koiria, ei oikein tuo koirien todellista luonnetta esiin. Tai saatan olla väärässä :D Itsehän tein tuota vierailua tasan kaksi kertaa ja toisen lopuksi päätettiin ottaa pentu, joka tuli meille alle viikon päästä käynnistä. Pennunkasvatuksen todellisuudesta tai pentuajan haasteista ei kerro kuitenkaan mitään se, kun näkee aikuisen koiran. Ai onpas se kiva! No kun se on jo kasvatettu! No, ehkä se oli hyvä, etten tajunnut asiaa tätä pentua ottaessani, mutta ehkä tuokin oivallus olisi säästänyt monelta tuskailulta riiviöpennun kanssa…

Aika moni varmaankin päätyy tuttuun rotuun. Ei ole mikään ihme, että monet ottavat rodun, johon ihastuvat kaverin luona. Rotu voi valikoitua myös vähän sattuman kautta, tai sitten niiden ominaisuuksien rajoissa, joita toivotaan, kuten koko tai turkinlaatu ja -hoitovaatimukset. Joskus varmaan siksikin, että sopiva pentu olisi tarjolla, kuten meilläkin vähän kävi.

En oikein vieläkään tiedä, mikä olisi paras tapa tutustua rotuihin. Olisi ehkä ollut hyvä olla vaikkapa muutaman rodun paletti, joihin olisi käynyt tutustumassa eri paikoissa, mutta aika työlästähän se on ja toisaalta sitä ei voi tehdä iltaisin läppärin edessä koirasta haaveillen ;)

Yksilö

Koska olin itse kaikista eniten kiinnostunut koiran luonteesta, liputtin sitä, että yksilön valinta voi olla kaikkein tärkein valinta. Tosin nyt kallistun hieman rotutyyppien puolelle, ja on rodullakin väliä. Yksilöissä on kuitenkin rotujen sisällä tosi paljon eroja, varsinkin vesikoirissa.

Jos on ottamassa pentua, on yksilön valinta omasta mielestäni todella vaikeaa: 6-7-viikkoisesta ei näe luonnetta vielä kovin tarkkaan ainakaan tällainen kokematon. Siksi kasvattajalla on tässä iso rooli ja itse ainakin laittaisin paljon painoarvoa kasvattajan arvioille itselleni sopivasta pennusta. Toki silloin tarvitaan myös kokenut kasvattaja, joka tuntee kasvattinsa ja niiden taustat perinpohjin, jotta hän osaa ennakoida pentujen luonnetta tarkemmin.

Yksilön valinnassa on kuitenkin se ”taika”, että periaatteessa rodun sisältä voi löytyä sen verran erityyppisiä yksilöitä, että himoharrastaja ja lenkkikaveria kaipaava voivat saada itselleen sopivan yksilön. Mutta miten sen pienen pennun luonteen voi tietää? Nykyään toki tehdään paljon pentutestejä, mutta ne ovat melko yleisiä ja kuten Jirka Vierimaa kirjoittaa, ne saattavat mitata eri asiaa kuin oli tarkoitus: kenties ne kertovat siitä, miten pentua on sosiaalistettu ja miten se ulkoisesti tarkasteltuna käyttäytyy eivätkä välttämättä kuvaakaan sen perusluonnetta. Unikkokin oli testattu ja on ollut kiinnostavaa katsella testituloksia ja verrata niitä nykyiseen koiraan :)

Itselleni Unikon perusluonne oli melkoinen yllätys. Oletin saavani suht sosiaalisen mutta myös omissa touhuissaan viihtyvän ja hieman omapäisen tyypin. No, viimeinen piti paikkansa – omapäisyyttä oli tosin vähän isommalla kauhalla – mutta touhuaminen omissa oloissaan tarkoittikin vain sitä, että vieraan kanssa ei ollut niin kiinnostavaa touhuta. Ja vaikka pentu lapsuudenkodissaan otti konktaktia vieraaseen, uudessa kodissa vieraat olivat hyvin epäilyttäviä. En myöskään osannut odottaa, että Unikko suhtautuisi niin varautuneesti kaikkeen ja olisi melkoinen luupää. Se vain vierasti kaikkea, riehui ja puri varpaita ja lahkeita. No, ehkä pennut vain ovat sellaisia ;) Ja nykyisin tietysti tilanne on ihan toinen, mutta pennun tavatessaan en osannut yhtään arvata, millainen se todella olisi.

Ja toisaalta: pikku pennun luonteesta ei voi välttämättä vetää kovin suoria johtopäätöksiä aikuisen koiran luonteeseen. Ja luonne kehittyy myös vuorovaikutuksessa ympäristön, kuten perheen kanssa! Aika soppa :D

 Minkälainen minusta mahtaa tulla isona?