Miten kauhukakara kesytetään - 3 vuotta myöhemmin

Unikko täytti juuri 3 vuotta! Se siis alkaa olla ihan Aikuinen koira. 

Olen tähän blogiin kirjoitellut paljon siitä, kuinka vaikea pentu Unikko oli, aika hyvä kuvaus Unikon pentukäytöksen hankalimmista puolista ja meidän "lääkkeistä" löytyy täältä. Lisäksi Unikon varautuneisuudesta voit lukea täältä.

Tästä se kaikki alkoi!

Nyt kun Unikko täytti 3 vuotta on hyvä pohtia, millainen koira siitä on lopulta tullut. Toki sen kehitys edelleen jatkuu ja uskon, että se aikuistuu vielä lisää, mutta haluan kertoa vielä selkeämmin, että vaikeastakin pennusta voi kasvaa lopulta aika helppo aikuinen koira.

Listaan tähän muutamia ominaisuuksia, käytöksiä tai luonteenpiirteitä ja pohdin, mihin suuntaan ne ovat menneet. Tässä tullee hieman toistoa, mutta ehkä se on opintojen äiti ;)

Varautuneisuus ihmisiä kohtaan

Varautuneisuus oli yksi hankalimpia piirteitä Unikossa. Kun pennun elämä rauhoitettiin muiden kuin meidän kosketteluilta, maanitteluilta tai edes suoraan silmiin katsomiselta, Unikko alkoi rentoutua muidenkin seurassa. Edelleenkään se ei tykkää, että vieraat (= muut kuin sitä hoitaneet) koskevat, jos se HUOMAA, että sitä yritetään koskettaa. Se siis herkästi väistää ja pysyy sopivalla etäisyydellä, ettei kukaan koskisi sitä ns. pakolla. Mutta jos takavasemmalta tulee rauhallisesti vaikka japanilainen turisti, se on usein aivan coolina ja antaa silitellä itseään. Myös lapset saavat silittää, samoin kaikki, jotka osaavat esiintyä ei-epäilyttävästi Unikon mielestä. Eli eivät tunge kättä heti pään päälle, kurottele sen ylle tai ylipäätään tunkemalla tunge sen suosioon. Tässä on siis tapahtunut lähtötilanteeseen valtava muutos. Alunperin kadulla ei kukaan saanut koskea.
 
Vielä valtavampi muutos tapahtui kuitenkin Unikon ollessa reilu yksivuotias. Sen lisäksi, että sillä oli kaamea toinen murrosikä, se yhtäkkiä alkoi tykkäämään meille tulevista vieraista! Se toki rähjää summerin ja ovikellon, mutta heti kun ihminen astuu sisään, se on niin innoissaan, että haluaa jopa lipaista muutaman suukon. Tämä muutos oli käsittämättömän iso ja edelleen hämmästyttää. Jotenkin Unikko on vain keksinyt, että meille tulevat vieraat on kivoja.

Synttärilahja: Baloo-karhu!

Varautuneisuus muita koiria kohtaan

Jos ihmisten kanssa menee nykyään todella hyvin ja on Unikkoa jopa sanottu "avoimeksi vesikoiraksi", niin muiden koirien suhteen varautuneisuus on tallella ja se tuntuu ainakin hormonivaihteluiden takia välillä jopa korostuvan. Unikkoa jahtasi muutama isompi koira 6 kk ikäisenä pentuna, kun se oli niin leikki-innokas, etteivät isotkaan koirat enää juuri pelottaneet ja valitettavasti tämä näkyy edelleen. Vieraiden koirien kanssa se lähtee ensin juoksemaan pakoon, sille on selvästi vaikeaa, jos vieras koira tulee ns. iholle. Se ei kertakaikkiaan siedä sitä. Hetken juostuaan se yleensä rentoutuu ja alkaa leikkimään juoksuleikkejä ja komentamaan muita leikkimään. Omasta mielestäni se siis ensin jännittää ja kun jännitys helpottaa ja se huomaa, että toiset ovat ok, se ylikompensoi ja alkaakin komentamaan muita. Jos toinen koira on reipas ja jatkaa leikkiä, kaikki menee ihan hyvin, mutta aika moni koira paineistuu Unikon komentamisesta. 

Valitettavasti isojen koirien pelko on jäänyt, vaikka Unikolla on isompia kavereita, joihin on tutustunut niiden ollessa pentu. Tämä varautuneisuus vieraita koiria kohtaa on ehkä selkein arkea hankaloittava piirre, vaikka sekään ei onneksi vaikuta ihan liikaa meidän elämään. Olisi tietysti helpompaa, jos koiralle ei olisi niin vaikeaa kohdata uusia koiria esim. harrastuksissa sisätiloissa, joissa homma menee aluksi rähjäämisen puolelle, ellei huolellisesti ennakoi. Ja olisihan se kivaa, jos koira tutustuisi häntä heiluen muihin koiriin, vaikkei joka päivä puistossa tarvitsisi käydäkään. Mutta jos tästä jää ainoa ns. epäonnistuminen pentuajalta, niin pystyn sen kuitenkin kestämään. 

Pureminen ja riehuminen, "ränttätänttä"-kohtaukset

Tähän teeman liittyvän postauksen linkkasinkin tekstin alkuun. Tilanne on juuri nyt se, että ränttätänttä-kohtauksia ei tule kaupungissa ollenkaan. Agilitytreeneissä Unikolla kierrokset nousevat niin paljon, että se aloittaa rähjäämisen, jos ei saa palkkalelua riittävän usein tai joutuu toistamaan jonkin tehtävän palkatta. Myös jos minä olen liian hidas, se aloittaa riehumisen, koska toimintaa pitää olla nyt ja heti! Unikko siis alkaa käyttäytyä pentumaisesti, kun se on liian kiihtynyt ja tätä käy myös mökillä, kun se saa juosta pitkään (tai koko ajan) vapaana. Agilityssä tuo ylikierrosherkkyys yhdistettynä häiriöherkkyyteen on hankala piirre ja siihen pureudutaankin nyt talven treeneissä.

Nyt jo 3 vuotta!

Kiihkeys, ympäristön ärsykkeisiin nopeasti reagoiminen, signaaliherkkyys

Kiihkeydestä ja signaaliherkkyydestä olen kirjoittanut vähemmän (ja voisinkin tehdä niistä oman postauksensa!), mutta ainakin espanjanvesikoirien ominaisuuksia ruotiessani olen asiasta maininnut. Perrot tuntuvat olevan kiihkeitä. Mitä tahansa tapahtuu, siihen pitää reagoida suurella palolla ja välillä varmuuden vuoksikin epäillen. Mietin itseasiassa hiljattain, että jos jotain Unikosta nyt muuttaisin, osan tuosta kiihkeydestä ottaisin pois. Toki työkoiraradun tulee olla kiihkeä, mutta ainakin Unikossa se on vähän liioiteltua. Pentuna esim. tuulessa paukkuva lipputangon naru tai läheinen työmaa paukkeineen oli kovin pelottava. Sen reaktio siis tuntemattomaan asiaan oli "tämä on vaarallista". Itse en koskaan ole ajatellut Unikon olevan sanan varsinaisessa merkityksessä arka, koska noista kaikista Unikko kasvoi aikanaan ulos. Pikemminkin sen tunnereaktiot uuden edessä olivat hyvin intensiivisiä ja sen ensireaktio on: "tämä on epäilyttävää, kannattaa varoa".

Ns. signaaliherkkyys on puolestaan näkynyt niin, että Unikon hallinta ulkona on haastavaa, kun se huomioi ympäristönsä niin tarkkaan ja reagoi ympäristön ärsykkeisiin. Olenkin sen kanssa oppinut ennakoinnin merkityksen: minun on nähtävä ihmiset, koirat, rusakot ja kaikki muukin ennen Unikkoa. Toisaalta tuon ennakoinnin opettelu on ollut todella tärkeää ja sitä koirien koulutuksessa korostetaankin. Kiihkeys ja signaaliherkkyys yhdistettynä kuitenkin aiheuttavat sen, etten täysin luota Unikkoon vapaana, jos kuvaan tulee yllättäviä ärsykkeitä.

"Saalisvietti" eli kaiken ohi kulkevan perään sinkoaminen

Tälle koirien käytökselle lienee monia nimiä, mutta kaikki ovat sitä joskus nähneet: koira sinkoaa ohimenevän tai vastaantulevan auton, ihmisen, pyörän tai koiran perään. Mitä nopeammin tuo toinen kohde liikkuu, sen varmemmin koira yrittää kiskoa itsensä hihnan perässä juoksuun. Ominaisuus on osa koiraeläinten saalistusketjua ja esimerkiksi paimenkoiralla paimennustaipumus kohdistuu karkuun lähtevään karjaan, jonka se yrittää koota kasaan. Paimenkoirat ovatkin tyypillisesti melko "saalisviettisiä" ja nopeasti liikkuva kohde saa ne peräänsä.

Unikko oli alle vuoden ikäisenä tämän suhteen aivan mahdoton. Käytös taisi alkaa siinä 4-5 kk välissä ja sen kitkemisessä oli iso työ. Meillä niin vastaehdollistettiin kuin kiellettiin tiukastikin, vähän vuorotellen. Nätistä ohituksesta palkkaa, ja älyttömistä kiskaisuista komentoa. Välillä huusin kurkkusuorana ja sekä mies että koira kulkivat sen jälkeen nöyrästi :D Kävin teiden vierellä siedättämässä liikenteelle ja kuljin lihapulla kädessä ahtaalla sillalla autotien vieressä. Lopulta ylimääräinen sinkoilu alkoi jäädä pois. Vieläkin skeitti- ja rullalaudat ja perässä vedettävät laukut ovat vaikeita, koska ne pitävät kovaa meteliä, joka selvästi provosoi Unikkoa. En myöskään luota siihen, jos vierestä kulkee pyörä, vaikka 98% ajasta se ei tee mitään typerää, vaan on rauhallinen.

Summa summarum

Mielipaikka parvekkeella.

Unikosta on tullut arjessa oikeastaan helppo koira. Se on kotona enimmäkseen rauhallinen, ei tuhoa mitään, ei varasta ruokaa, ottaa iisisti eikä reagoi juurikaan kerrostalon ääniin. Ulkona sillä on virtaa, mutta enimmäkseen se kulkee hihnassa nätisti, joskin muiden koirien - varsinkin isojen - ohitus on edelleen treenin alla. Reissukoirana se on muuten todella helppo, kulkee tottuneesti junissa ja busseissa ja ihmisjoukossa käyttäytyy rauhallisesti. Sen voi viedä kylään ja se käyttäytyy fiksusti. Vapaana metsässä se pysyy lähellä, tosin rusakoita pitää varoa. Niidenkin perästä se tulee takaisin alle minuutissa, eikä jää jäljille. Kaikenkaikkiaan jos ei ole häiriöitä, sen hallinta vapaana on helppoa. Autot jostain syystä kiehtovat (saalisviettiä varmaankin) Unikkoa valtavasti ja niiden suhteen pitää olla tarkkana. Ylipäätään toimintaa se kaipaa paljon, joten mieluiten annan sen hoitoon silloin, kun on intensiivinen viikko ja tiedän, ettei huomiota riitä sille riittävästi. Se kaipaa joka päivä leikkimistä ja toimintaa, eikä leikkimistä sisältävä päivälenkki ja rapsutukset sohvalla riitä. Luonteena se on valtavan hauska, hupsuilee, pitää hassuja ääniä ja osoittaa kiintymystään hassuilla tavoilla <3