Valtaisa treenioivallus - mielentilat vaihtoon

Sain agilitytreenejämme koskevan valtaisan oivalluksen, joka liittyy siihen, että jos koira toimii oudosti, pitää AINA ensimmäiseksi miettiä, mitä MINÄ teen ja miten toimin kyseisessä tilanteessa. Mikä on oma mielentilani, mikä koiran ja miten ne eroavat tilanteista, kun mitään ongelmia ei ole ja meillä on hauskaa!

Vaikka meidän blogi ei olekaan treeniblogi, haluan jakaa tämän oivalluksen, koska se ei liity vain agilityyn, vaikka agilitytreenien ongelmat sen minulle opettivat kantapään kautta.

Tukka läks taas.

No, aloitetaan ihan alusta. Me päästiin Unikon kanssa treenaamaan agilityä yhteen seuraan viime keväänä ja olin siinä todella innoissani! Säännöllistä ja asiantuntevaa opetusta, jes!

Unikolla on ollut jo jonkin aikaa taipumus kuumua ja kiihtyä agilitykentällä, mutta se ei ole mitenkään harvinaista työrotuisille koirille, ei myöskään vesikoirille. Olin katsomassa lokakuussa kisoja ja hämmentävän moni 3-luokassa kisaava koira komensi ja huusi ohjaajalleen ja tuntui keskittyvän enemmän siihen kuin itse tekemiseen. Ts. koirien mielentila ja fokus oli omasta mielestäni väärä. Ei kai agilityssä voi tehdä hyvää se, että koira haukkuu läpi radan ja välillä haukkuu omistajansakin. Lisäksi kiinnitin huomiota siihen, miten valtavassa kiihkossa keskimäärin koirat olivat ja miten (omasta mielestäni) 4 starttia noin valtavan kiihdyttävää toimintaa on koiralle erittäin suurta stressiä nostava tekijä. Vain muutaman ohjaajan tyylistä tykkäsin, ne olivat niitä hiljaisia, taitavia ja joista näki, että ollaan positiivisella asenteella liikenteessä. Ei pidä käsittää väärin, varmasti suurin osa näistä on hyviä koiranomistajia, mutta ulkopuolelta koiran kiihtymistila vaikutti lähinnä mielipuoliselta ja siltä, että siitä olisi hyvä palautua parikin viikkoa. Joten pitäisikö koiran kierroksia osata hallita? Ehkä. Lisäksi opin, että itse en tuollaista tyyliä halua. Me sitten vaikka hakataan päätä seinään ja tehdään mummovauhtia, mutta rähjäävää ja ylikiihtynyttä koiraa en harrastuskaverikseni halua.

Luulen, että monet pitävät agilityssä kiihtyvää koiraa täysin normaalina ja ilmeisen monet pitävät myös haukkumista ja komentamista ihan ok:na kunhan vain tulee riittävästi tuloksia. Jokainen tietysti tekee itselleen sopivalla tyylillä ja tuntee koiransa parhaiten (ehkä jotkut koirat eivät voi olla haukkumatta radalla, en tiedä). Tästä syystä olen miettinyt nyt paljon, miten MINÄ haluan, että me tehdään Unikon kanssa agilitya ja miten haluan sitä opettaa.

Meidän ongelma pähkinänkuoressa on se, että Unikko heti kentällä alkaa haukkua ja komentaa, eikä reagoi mihinkään, ihan samoin kuin pentuaikana ränttätänttä-kohtausten aikana. Se myös rähjäsi aidan takana muille koirille ja otti pienimmästäkin asiasta häiriön, josta vetää kierrokset tappiin. Mutta pahin on silti, että siihen ei saa kontaktia rähjäkohtauksen aikana. Namitus, "istu-maahan", lelulla houkuttelu, huutaminen - ihan sama, ei vaikutusta. Ainoastaan pois kävely on nyt auttanut, kun ollaan sisäkentällä, jossa se ei voi lähteä rähjäämään muille koirille. Unikko myös näykki kouluttajia ja yrittää varastaa lelut multa.

Tilanne meni siihen, että heti kun kentälle päästiin, alkoi rähjä. Me ei edes ehditty tehdä yhtään mitään, niin jo alkoi komennus, ja kuten jo kerroin, en halua palkita koiraa tuollaisesta käytöksestä tai "vaan yrittää tehdä", joten käytännössä me ei sitten voitu tehdä juuri mitään.

Treenipettymysten jälkeen harrastin itsetutkiskelua ja lisäksi luin Silvia Trkmanin loistavaa blogia (mm. tämä teksti herätti) ja tajusin, että agilityssä pitäisi olla kyse hauskanpidosta, siitä, että on KIVAA YHDESSÄ. Myös kouluttajamme huomio, että rähjätessään Unikko tekee leikkikumarruksia ja ikään kuin hakee leikkiin, herätti! 

Sen jälkeen piti miettiä, miksi tilanne oli niin nihkeä nyt ja tajusin, minkä jo tiesinkin: MINÄ olen kentälle mennessä todella jännittynyt, stressaantunut, hermostunut ja valmiiksi ahdistunut, että taas se rähjä alkaa. Lisäksi agility nostaa omia kierroksiani kaikkine häiriöineen, ihmisineen, koirineen, uusine opittavine asioineen, joita en ymmärrä tarpeeksi hyvin ja joita ei minulle osata selittää, niin että ymmärtäisin. En ymmärrä ohjauskuvioita, suuntia, kulmia, en koulutustyylejä eri esteille, en pysty omaksumaan 11 esteen rataa ja sillä etenemistä. Tuntui etten ymmärrä mitään, koska kukaan ei ole koskaan selvittänyt mulle teoriassa, miten on mahdollista juosta täyttä vauhtia koiraa ohjaten 25 esteen kenttä, jossa tullaan eri kulmista ja pitää hallita tsiljoona asiaa yhtä aikaa. No, tästä voisi kirjoittaa oman postauksensa.

On siis ehkä sanomattakin selvää, että minä olin ihan kipsissä koska jännitin, osaako Unikko käyttäytyä (huomasin myös pelkääväni arvostelua sen käytöksestä, vaikken sitä edes saanut) ja olin valmiiksi kiihtynyt siitä, mitä en osaa ja ymmärrä.

Olin kuvitellut, että Unikon mielentila pitää saada ensiksi hallintaan, mutta se olikin OMA mielentilani. Mietin sitten, millaisissa tilanteissa meillä on kivaa Unikon kanssa: milloin Unikko tuo lelua nätisti takaisin ja haluaa leikkiä yhdessä ja tekee samalla pieniä temppuja, eikä kuumu ja hermostu?

Ratkaisu oli oikeastaan naurettavan yksinkertainen: meillä on kivaa, kun me leikitään ja pidetään hauskaa. Kun minä olen rento ja täysillä mukana. Agilitystä sen sijaan oli tullut suorituskeskeistä: 
koira radan päähän aloitusasentoon, liikkeelle, moka (koska en osaa ja ymmärrä tarpeeksi), ei palkkaa -> koira rähjää. 

Tätä sitten uudestaan ja uudestaan ilman, että me leikitään ja pidetään kivaa. Voi jösses. Miksi en tuota aiemmin tajunnut????

Nyt me ollaan käyty kentällä leikkimässä ja tehdään muutamien esteiden pätkiä ja leikitään välissä. Tehdään yhdessä. Minä annan näkyä ja kuulua, että Unikko tekee hyvin, kehun ihan niin kuin silloin, kun leikitään jotain höpsöjä leikkejä. Hupsuttelen ja rapsuttelen. Tällä keinolla saan myös itseni rentoutumaan. JA kun leikin, unohdan jännittää niitä muita ihmisiä, koiria, ohjaajaa, ärsykkeitä ja asioita, joita en osaa.

Kun ihminen tai mikä tahansa muu eläin leikkii, se on rento. Stressaantuneena ei voi leikkiä aidosti.

Keinutreeniä

Viimeiset kolme kertaa muutos Unikon ja mun mielentilassa on ollut valtaisa. Toki väsyessään Unikko alkaa helposti komentamaan ja minäkin olen vielä ohjatuissa treeneissä vähän hermostunut. Lisäksi huomasin, että 20-25 min. leikkiä sekoitettuna treeniin oli raja, jonka jälkeen on paras lopettaa. Mutta senkin jälkeen Unikko oli vielä halukas touhuamaan, vaikkei treeniä enää kestänytkään. Ja kyllä, tuo aika on pitkä koiralle, mutta nämä meidän "treenit" olivat hyvin leikkipainotteiset.

Tiedostan, ettei Unikon kuumumisongelmaa ja mun stressaantumisongelmaa vielä selätetä yksin tällä asennemuutoksella, mutta se on hirveän tärkeä alku. Tarvitaan myös työkaluja oppia asiat meille sopivalla tavalla. Tällä hetkellä tuntuu, että työkalut on löydettävä itse ja onneksi meille tuleekin nyt treenitauko, kun Unikko menee steriloitavaksi. Pohdin juurikin näitä Silvian koulutusmenetelmiä, josko ne sopisivat meille. Eli jos jollain on kokemusta, niin olisi mahtavaa kuulla, miten ne muilla ovat toimineet!

Temperamentti - mitä se oikein on?

Olen ollut jo blogin aloittamisesta lähtien aikeissa kirjoittaa auki ajatuksiani koirien temperamenteista. Aihe on sikäli haastava, ettei siitä ole kovinkaan helppoa löytää tietoa. Aloitan kuitenkin alusta, eli tämä kirjoitus pohjustaakin sitä, mitä koko käsite temperamentti oikein tarkoittaa. Aihe on sikäli kiinnostava, että psykologiassa ja koirien luonteiden tulkitsemisessa sama sana ei tarkoita ollenkaan samaa asiaa, kuten pian selitän.

Rauhallinen ja kiihkeä samassa paketissa - sekin on temperamenttia!

Miksi aiheen pitäisi kiinnostaa koiranomistajaa? 

Siksi, että niin jokainen ihminen kuin koirakin saa geeniperimässään jonkinlaisen temperamentin, joka säätelee sitä, miten kukin yksilö ympäristöönsä suhtautuu. Tämä on täysin yksilöllistä ja pysyvää läpi elämän. Vaikka ympäristö vaikuttaa, ovat temperamenttipiirteet pysyviä. Koirien kohdalla korostetaan aina kasvuympäristön ja emän merkitystä valtavasti. Ja niillä onkin merkitystä. Totuus on kuitenkin se, että koira saa myös perimässään tietyt temperamenttipiirteet, eikä niitä voi kokonaan muuttaa, vaikka niiden ilmeneminen voi muuttua. Esimerkiksi Unikon suhtautuminen uusiin ihmisiin on muuttunut kolmen vuoden aikana paljon, mutta siitä ei koskaan tule välitöntä kaikkia rakastavaa sylikoiraa, vaan se haluaa aina pitää oman tilansa vieraiden seurassa.

Temperamentti tarjoaa siis yhden työkalun ymmärtää omaa koiraansa (ja itseään!) ja sen käytöstä yhä syvällisemmin.

Mitä temperamentilla tarkoitetaan arkikielessä?

Arkikielessä temperamentilla tarkoitetaan usein sitä, kun joku on "temperamenttinen" eli tuittu, kiivas tai osoittaa tunteensa selvästi ja suurella palolla. Joskus se on jopa kiertoilmaisu hankalalle ihmiselle. 

Koiramaailmassa puolestaan temperamentti lienee tutuin luonnetestistä, jonka yksi osio mittaa koiran temperamenttia. Luonnetestissä temperamentilla tarkoitetaan koiran vilkkautta ja huomiokyvyn nopeutta eli tarkkaavaisuutta. Siis sitä miten vilkkaasti tai hitaasti se reagoi ympäristön ärsykkeisiin ja miten se niihin sopeutuu.

Tässä kirjoituksessa ei kuitenkaan keskitytä kumpaakaan näistä tyypillisestä määritelmästä, vaan sovelletaan ihmisten temperamenttitutkimuksen tuloksia koirien synnynnäisten luonteenpiirteiden eli temperamenttien pohdinnassa. Tiedän, että ihmistutkimuksen soveltaminen muihin nisäkkäisiin sisältää omat ongelmansa enkä halua inhimillistää koiria. Kyse on kuitenkin synnynnäisistä, perinnöllisistä ominaisuuksista, jotka ovat kehityshistoriallisesti vanhoja. Me nisäkkäät olemme alunperin samasta puusta veistettyjä, eikä mielestäni ole kaukaa haettua olettaa, että koiran ja ihmisen ujoudella on sama kehityshistoriallinen alkuperänsä, kuten esimerkiksi pelon tunteilla. Tarkoitukseni on myös kaivaa myöhempiin postauksiin tieteellistä tutkimusta koirien temperamenteista.

Kesä on kivaa, temperamentista viis!

Huomautus: en käsittele tässä kirjoituksessa koirien kognitiota tai muuta ns. mielen toimintaa. Temperamentti määrittää pikemminkin tunnereaktioit esimerkiksi uusissa tilanteissa, ei ymmärrystä, älykkyyttä tai tilanteen kognitiivista käsittelyä.

Mitä temperamentilla tarkoitetaan psykologiassa?

Temperamentti määritellään psykologisessa tutkimuksessa joukkona synnynnäisiä taipumuksia tai valmiuksia, jotka ohjaavat sitä, miten yksilö reagoi ympäristöönsä. Persoonallisuus voidaan nähdä syntyvän juuri temperamentin ja ympäristön yhteispelin tuloksena. Kyseessä on siis käyttäytymistyyli tai -tapa, jolla yksilö toimii tai reagoi ympäristön ärsykkeisiin. 

Kyseessä ei ole motivaatioon, osaamiseen tai kykyihin liittyvä piirre, vaan pikemminkin temperamentti kuvaa kuinka jokin asia tehdään tai kohdataan: joku on hyvin nopeatempoinen, toiselle kestää pitkään tottua muutoksiin, kolmas ujostelee vieraita tilanteita, neljäs hyppää suoraan päin mihin tahansa uuteen, viides kokee ja ilmaisee tunteitaan hyvin voimallisesti, kuudes puolestaan on rauhallisen verkkainen, eikä näytä hötkyyntyvän mistään. Nämä kaikki ovat temperamenttipiirteitä ja näitä kaikkia piirteitä voidaan nähdä myös koirissa.

Temperamentin on tutkimuksissa havaittu olevan hyvin pysyvä. Kaikenkaikkiaan temperamentilla on vahva biologinen ja synnynnäinen pohja, johon yksilö ei oikeastaan voi vaikuttaa. Sen sijaan varsinkin aikuinen voi vaikuttaa siihen, miten temperamentti ilmenee tai miten itse omaan temperamenttiinsa reagoi. Usein kuitenkin kasvuympäristö muokkaa reagointia vahvalla kädellä niin ihmisten kuin koirienkin kohdalla ja ihmiset ovat usein tapojensa ja automaattisten tunnereaktioidensa "orjia". Temperamentti on siis synnynnäistä, vaikka ympäristö sitä ohjaakin. Kukaan ei voi valita temperamenttiaan.

Ihmisten osalta temperamenttia on tutkittu melko paljon ja suosittelen erittäin lämpimästi Liisa Keltikangas-Järvisen teoksia Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys sekä Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Pohjaan myös ylläolevan temperamentin määritelmän Keltikangas-Järvisen Temperamentti-teokseen.

"Ihana karahka tuolla suolammessa!"

Minkälaisia temperamentteja on?

Temperamentti ei ole yksi tietty ominaisuus, vaan liuta erilaisia piirteitä. Ei voida siis puhua esimerkiksi onko jollakulla enemmän vai vähemmän temperamenttia, vaan on eriteltävä, mistä tietystä temperamenttipiirteestä puhutaan. On myös erittäin tärkeää huomata, ettei ole olemassa hyvää tai huonoa temperamenttia, vaan vain erilaisia temperamentteja, jotka sopivat paremmin tai huonommin ympäristön odotuksiin ja esimerkiksi vallitsevaan kulttuurin. Ujo lapsi sopii suomalaiseen kulttuuriin luultavasti huomattavasti paremmin kuin amerikkalaiseen. 

Tarkoitukseni on kuvata eri temperamenttipiirteitä myöhemmin hieman tarkemmin, mutta tähän postaukseen ne eivät mahdu.

Miksi temperamentti kiinnostaa?

Kiinnostuin alunperin temperamentista ihan ihmisten näkökulmasta, ymmärtääkseni itseäni ja muita. Samoihin aikoihin kun Unikko oli pentu, satuin myös lukemaan yllämainitut Keltikangas-Järvisen teokset ja löysin sieltä paljon yhtymäkohtia Unikon käytökseen ja luonteenpiirteisiin. Ihmisten ns. ujoa, estynyttä tai varautunutta temperamenttia on tutkittu paljon ja sen avulla oli helpompi ymmärtää, miksi pentu haluaa vetäytyä, mennä karkuun tai pitää etäisyyttä uusia tilanteita kohdatessaan. Unikko kun ei ollut löytökoira tai traumatisoitunut, vaan hyvistä oloista ja hyvän emon hoidossa kasvanut pentu. Mikään ympäristötrauma ei voinut selittää Unikon käytöstä 9 viikkoisena, mutta temperamentti sen sijaan saattoi.

On edelleen syytä korostaa, etten vedä yhtäläisyysmerkkejä ihmisen ja koiran temperamenttien tai persoonallisuuden piirteiden välille. On kuitenkin kiehtovaa vertailla ihmisten ja eläinten käytöstä erityisesti tällaisten perinnöllisten, synnynnäisten ja kehityshistoriallisesti vanhojen piirteiden osalta.
 
Koirien temperamenteista on tutkimuksia, joihin minulla on toive päästä pureutumaan jossain vaiheessa, mutta tässä kohtaa tyydyn toteamaan, ettei populaaria tiedekirjallisuutta eläinten temperamenteista näytä juurikaan olevan.

Ole rodullesi uskollinen - ja ylipäätään itsellesi

Lopetan tämän blogikirjoituksen Maaret Kallion Lujasti lempeä blogiin, jossa Maaret Kallio kirjoittaa:

"Niin kuin koiraroduilla on ominaispiirteensä, on myös ihmisillä omat synnynnäiset temperamenttipiirteensä, joita olisi osattava kunnioittaa. Nämä persoonan pohjaa määrittävät taipumukset näkyvät meissä jo vauvoina ja pysyvät kohtuullisen vahvasti läpi elämän. -- 
Uskollisuus yksilöllisille ominaisuuksille tarkoittaa taipumista omalle itselle. On tärkeämpää pohtia, millainen on kuin millaiseksi pitäisi tulla. Elämänhallintaa voi lisätä itsetuntemuksen myötä: kun tuntee itsensä, voi myös ottaa enemmän vastuuta itsestään. Kun on itselleen kaikkinensa totta, on helpompi tehdä myös tilaa toisille. Rodulleen uskollisena, mutta toisia kunnioittaen."

Blogi valottaa hienosti sitä, mistä temperamentissa on kyse, suosittelen lämpimästi lukemaan niin itse- kuin koiratuntemuksenkin kannalta!

Ole uskollinen itsellesi ja minulle. Ja koita ymmärtää minua niin hyvin kuin taidat!