Valtaisa treenioivallus - mielentilat vaihtoon

Sain agilitytreenejämme koskevan valtaisan oivalluksen, joka liittyy siihen, että jos koira toimii oudosti, pitää AINA ensimmäiseksi miettiä, mitä MINÄ teen ja miten toimin kyseisessä tilanteessa. Mikä on oma mielentilani, mikä koiran ja miten ne eroavat tilanteista, kun mitään ongelmia ei ole ja meillä on hauskaa!

Vaikka meidän blogi ei olekaan treeniblogi, haluan jakaa tämän oivalluksen, koska se ei liity vain agilityyn, vaikka agilitytreenien ongelmat sen minulle opettivat kantapään kautta.

Tukka läks taas.

No, aloitetaan ihan alusta. Me päästiin Unikon kanssa treenaamaan agilityä yhteen seuraan viime keväänä ja olin siinä todella innoissani! Säännöllistä ja asiantuntevaa opetusta, jes!

Unikolla on ollut jo jonkin aikaa taipumus kuumua ja kiihtyä agilitykentällä, mutta se ei ole mitenkään harvinaista työrotuisille koirille, ei myöskään vesikoirille. Olin katsomassa lokakuussa kisoja ja hämmentävän moni 3-luokassa kisaava koira komensi ja huusi ohjaajalleen ja tuntui keskittyvän enemmän siihen kuin itse tekemiseen. Ts. koirien mielentila ja fokus oli omasta mielestäni väärä. Ei kai agilityssä voi tehdä hyvää se, että koira haukkuu läpi radan ja välillä haukkuu omistajansakin. Lisäksi kiinnitin huomiota siihen, miten valtavassa kiihkossa keskimäärin koirat olivat ja miten (omasta mielestäni) 4 starttia noin valtavan kiihdyttävää toimintaa on koiralle erittäin suurta stressiä nostava tekijä. Vain muutaman ohjaajan tyylistä tykkäsin, ne olivat niitä hiljaisia, taitavia ja joista näki, että ollaan positiivisella asenteella liikenteessä. Ei pidä käsittää väärin, varmasti suurin osa näistä on hyviä koiranomistajia, mutta ulkopuolelta koiran kiihtymistila vaikutti lähinnä mielipuoliselta ja siltä, että siitä olisi hyvä palautua parikin viikkoa. Joten pitäisikö koiran kierroksia osata hallita? Ehkä. Lisäksi opin, että itse en tuollaista tyyliä halua. Me sitten vaikka hakataan päätä seinään ja tehdään mummovauhtia, mutta rähjäävää ja ylikiihtynyttä koiraa en harrastuskaverikseni halua.

Luulen, että monet pitävät agilityssä kiihtyvää koiraa täysin normaalina ja ilmeisen monet pitävät myös haukkumista ja komentamista ihan ok:na kunhan vain tulee riittävästi tuloksia. Jokainen tietysti tekee itselleen sopivalla tyylillä ja tuntee koiransa parhaiten (ehkä jotkut koirat eivät voi olla haukkumatta radalla, en tiedä). Tästä syystä olen miettinyt nyt paljon, miten MINÄ haluan, että me tehdään Unikon kanssa agilitya ja miten haluan sitä opettaa.

Meidän ongelma pähkinänkuoressa on se, että Unikko heti kentällä alkaa haukkua ja komentaa, eikä reagoi mihinkään, ihan samoin kuin pentuaikana ränttätänttä-kohtausten aikana. Se myös rähjäsi aidan takana muille koirille ja otti pienimmästäkin asiasta häiriön, josta vetää kierrokset tappiin. Mutta pahin on silti, että siihen ei saa kontaktia rähjäkohtauksen aikana. Namitus, "istu-maahan", lelulla houkuttelu, huutaminen - ihan sama, ei vaikutusta. Ainoastaan pois kävely on nyt auttanut, kun ollaan sisäkentällä, jossa se ei voi lähteä rähjäämään muille koirille. Unikko myös näykki kouluttajia ja yrittää varastaa lelut multa.

Tilanne meni siihen, että heti kun kentälle päästiin, alkoi rähjä. Me ei edes ehditty tehdä yhtään mitään, niin jo alkoi komennus, ja kuten jo kerroin, en halua palkita koiraa tuollaisesta käytöksestä tai "vaan yrittää tehdä", joten käytännössä me ei sitten voitu tehdä juuri mitään.

Treenipettymysten jälkeen harrastin itsetutkiskelua ja lisäksi luin Silvia Trkmanin loistavaa blogia (mm. tämä teksti herätti) ja tajusin, että agilityssä pitäisi olla kyse hauskanpidosta, siitä, että on KIVAA YHDESSÄ. Myös kouluttajamme huomio, että rähjätessään Unikko tekee leikkikumarruksia ja ikään kuin hakee leikkiin, herätti! 

Sen jälkeen piti miettiä, miksi tilanne oli niin nihkeä nyt ja tajusin, minkä jo tiesinkin: MINÄ olen kentälle mennessä todella jännittynyt, stressaantunut, hermostunut ja valmiiksi ahdistunut, että taas se rähjä alkaa. Lisäksi agility nostaa omia kierroksiani kaikkine häiriöineen, ihmisineen, koirineen, uusine opittavine asioineen, joita en ymmärrä tarpeeksi hyvin ja joita ei minulle osata selittää, niin että ymmärtäisin. En ymmärrä ohjauskuvioita, suuntia, kulmia, en koulutustyylejä eri esteille, en pysty omaksumaan 11 esteen rataa ja sillä etenemistä. Tuntui etten ymmärrä mitään, koska kukaan ei ole koskaan selvittänyt mulle teoriassa, miten on mahdollista juosta täyttä vauhtia koiraa ohjaten 25 esteen kenttä, jossa tullaan eri kulmista ja pitää hallita tsiljoona asiaa yhtä aikaa. No, tästä voisi kirjoittaa oman postauksensa.

On siis ehkä sanomattakin selvää, että minä olin ihan kipsissä koska jännitin, osaako Unikko käyttäytyä (huomasin myös pelkääväni arvostelua sen käytöksestä, vaikken sitä edes saanut) ja olin valmiiksi kiihtynyt siitä, mitä en osaa ja ymmärrä.

Olin kuvitellut, että Unikon mielentila pitää saada ensiksi hallintaan, mutta se olikin OMA mielentilani. Mietin sitten, millaisissa tilanteissa meillä on kivaa Unikon kanssa: milloin Unikko tuo lelua nätisti takaisin ja haluaa leikkiä yhdessä ja tekee samalla pieniä temppuja, eikä kuumu ja hermostu?

Ratkaisu oli oikeastaan naurettavan yksinkertainen: meillä on kivaa, kun me leikitään ja pidetään hauskaa. Kun minä olen rento ja täysillä mukana. Agilitystä sen sijaan oli tullut suorituskeskeistä: 
koira radan päähän aloitusasentoon, liikkeelle, moka (koska en osaa ja ymmärrä tarpeeksi), ei palkkaa -> koira rähjää. 

Tätä sitten uudestaan ja uudestaan ilman, että me leikitään ja pidetään kivaa. Voi jösses. Miksi en tuota aiemmin tajunnut????

Nyt me ollaan käyty kentällä leikkimässä ja tehdään muutamien esteiden pätkiä ja leikitään välissä. Tehdään yhdessä. Minä annan näkyä ja kuulua, että Unikko tekee hyvin, kehun ihan niin kuin silloin, kun leikitään jotain höpsöjä leikkejä. Hupsuttelen ja rapsuttelen. Tällä keinolla saan myös itseni rentoutumaan. JA kun leikin, unohdan jännittää niitä muita ihmisiä, koiria, ohjaajaa, ärsykkeitä ja asioita, joita en osaa.

Kun ihminen tai mikä tahansa muu eläin leikkii, se on rento. Stressaantuneena ei voi leikkiä aidosti.

Keinutreeniä

Viimeiset kolme kertaa muutos Unikon ja mun mielentilassa on ollut valtaisa. Toki väsyessään Unikko alkaa helposti komentamaan ja minäkin olen vielä ohjatuissa treeneissä vähän hermostunut. Lisäksi huomasin, että 20-25 min. leikkiä sekoitettuna treeniin oli raja, jonka jälkeen on paras lopettaa. Mutta senkin jälkeen Unikko oli vielä halukas touhuamaan, vaikkei treeniä enää kestänytkään. Ja kyllä, tuo aika on pitkä koiralle, mutta nämä meidän "treenit" olivat hyvin leikkipainotteiset.

Tiedostan, ettei Unikon kuumumisongelmaa ja mun stressaantumisongelmaa vielä selätetä yksin tällä asennemuutoksella, mutta se on hirveän tärkeä alku. Tarvitaan myös työkaluja oppia asiat meille sopivalla tavalla. Tällä hetkellä tuntuu, että työkalut on löydettävä itse ja onneksi meille tuleekin nyt treenitauko, kun Unikko menee steriloitavaksi. Pohdin juurikin näitä Silvian koulutusmenetelmiä, josko ne sopisivat meille. Eli jos jollain on kokemusta, niin olisi mahtavaa kuulla, miten ne muilla ovat toimineet!