Pentukäytöstä pahimmillaan?

Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, mökkeily ja vapaana kirmailu teki Unikosta taas melko pentumaisen otuksen. Myös lumi sai sen ihan sekaisin :D Mieleeni hiipivätkin muistot siitä, millainen riiviö Unikko oli pienenä.

"Kuten naapuri kysyy: voiko minua vastustaa?"

Tämä postaus kertookin siitä, kun pentu riehuu, puree, haukkuu, lällättelee ja juoksee karkuun. En tiedä, osaanko antaa viisaita neuvoja, mutta yritän kertoa, miten me siitä kaikesta selvisimme.

Unikko aloitti heti kolmen kuukauden iän jälkeen niin sanotun lällättelyn. Kun se oli vapaana, se juoksikin karkuun sen sijaan, että olisi antanut ottaa itsensä kiinni. Todella pirullista! Epäilen, että siinä vaiheessa se tajusi olevansa meitä nopeampi ja se keksi, että hippaleikit ovat tosi kivoja! Hippaleikit ovat kuitenkin se viimeinen asia, mitä tuolla tavalla käyttäytyvän pennun kanssa leikitään.

Tämän lisäksi Unikko alkoi saada ulkona "ränttätänttä"-kohtauksia. Se yhtäkkiä kiihtyi, alkoi haukkumaan, näykkimään ja riehumaan. Sitä ei saanut kiinni, ei saanut rauhoittumaan, ei voinut tehdä yhtään mitään. Se räksytti niin, että piha raikasi ja sen jäljiltä esim. toppatakkinin helmassa on lukuisia reikiä. Tätä samaa puremista ja näykkimistä se harrasti myös sisällä.

Pirullisimmat kohtaukset tulivat aina kun se oli vapaana. Se alkoi riehua usein myös hihnassa ja juoksi kahden metrin kaaressa hihnan päässä. Vaikka se oli pentu, oli työn takana saada se kiskottua hihnasta syliin, koska ainoa, millä se rauhoittui, oli tiukkaan syliotteeseen ottaminen. Mutta kun se oli vapaana, siihen ei saanut mitään kontaktia.

Harmi kyllä, näitä ränttätänttöjä ei tallentunut nauhalle, koska niissä tilanteissa ei tosiaan ollut ensimmäisenä mielessä kameran esiinottaminen.

Unikko teki tätä myös muille ja esimerkiksi mökkeillessä oli todella hankalaa, kun pentu oli koko ajan räksytys päällä ja hampaat jonkun takapuolessa. Sen näykkiminen ei myöskään ollut mitään pientä ja kevyttä, vaikkei se iso koira olekaan. Selvää kuitenkin oli, ettei kyseessä ollut aggressio, vaan "vain" totaalinen riehuntakohtaus.

Jälkikäteen tajusin, että tuollaiset kohtaukset tulivat usein silloin, kun Unikko oli valmiiksi kiihtynyt, esim juossut tai leikkinyt paljon. Kerran yksi tienposkessa ollut rapiseva nuudelipussi sai sen aikaan, kun Unikko alkoi leikkiä pussilla. Olenkin päätellyt, että kohtaukset johtuvat siitä, että nuoren koiran kierrokset pamahtavat yli: se ei enää pysty ajattelemaan tai kontrolloimaan käytöstään. Toki niissä oli mukana vaikka kuinka paljon uhmaa: jos ei mentykään sinne, minne Unikko halusi tai käskin sitä tekemään jotain, se saattoi "pamauttaa" räyhän päälle. 

Se myös yritti komentaa näykkimällä ja haukkumalla. Kun olimme tarpeeksi kauan käyneet läpi sitä, mitä saa ja ei saa tehdä, ja Unikko alkoi uskoa meitä, kohtaukset vähenivät. Sen sijaan se saattoi alkaa ränttäillä esim. perheenjäseneillemme kuin kokeillakseen, mihin asti kehtaa rajoja venyttää.

Olen myös alkanut ymmärtää kohtauksia paremmin, kun olen katsellut Unikkoa koirapuistossa muiden koirien kanssa. Vauhdikkaat juoksuleikit, joita se rakastaa, ja uudet koirat saavat sen usein niin kierroksille, että sillä menee enemmän tai vähemmän ränttäilyksi. Osa käytöstä on myös sitä, että se komentaa muita leikkimään. Jos toinen koira ei juokse, Unikko alkaa haukkua ja härnätä. Tätä samaa se on varmasti tehnyt myös ihmisten kanssa.

Olen myös miettinyt, että käytös voi liittyä paimennuskäytökseen.

No, miten sitten tästä käytöksestä päästiin eroon? 

Yksi tekijä oli aika ja ikä. Kun Unikko alkoi hiukan aikuistua, kohtauksia tuli yhä vähemmän, mutta koska Unikon kasvu ja kehitys ei ollut todellakaan lineaarista, vaan sisälsi - ja näyttää sisältävän yhä - pentukäytösasteelle palautumisia, ei ikä yksin vaikuttanut.

Toinen tekijä oli se, että rupesimme ensin mökillä ja sen jälkeen muutenkin vapaana ollessa pitämään sen perässä ns. turvanarua. Unikolla oli siis kevyt köysi kiinni valjaissa tai pannassa, ja koska sen sai tuosta köydestä kiinni riehunnan alkaessa, sitä oli helpompi hallita ja sen sai syliotteeseen rauhoittumaan. Tärkeä oppi olikin tämä: kun käytöstä saa estettyä, se alkaa myös lieventyä! Jos riehuntakohtaus sai jatkua, sen todennäköisemmin se tuli seuraavalla lenkillä uudestaan. Ja koska älyttömän liikunnallista pentua oli välillä pidettävä vapaana, oli käytettävä apuvälinettä käytöksen aisoihin saamisessa.
(Esim. remmirähjäyksessähän suositellaan aluksi muiden koirien välttelyä, koska käytös voimistuu, mitä useammin koira pääsee sitä toteuttamaan, riehuntakohtauksia oli kuitenkin mahdotonta täysin "vältellä")

Haltiakorvainen pentu rauhoittuu.

Jälkikäteen olenkin miettinyt, että jos olisimme keksineet köyden tai liinan sen perään jo heti, olisimme säästyneet paljolta, niin voimakkaasti tuo köysi vähensi riehuntakohtauksia.

Koska ränttätänttä oli niin totaalinen, Unikkoon ei oikeastaan tepsinyt muu kuin fyysinen kontakti. Kokeilimme myös teettää sillä helppoja tehtäviä ("istu"), joista saisi palkan, mutta niistä se meni vielä enemmän kierroksille. Namienkin etsiminen toimi vain muutaman kerran, koska Unikolle eivät kelpaa namit kiihtyneessä tilassa. Joskus sitten heitin sitä pehmeällä pallolla päähän kesken räntän ja riehunta katkesi kuin veitsellä leikaten. Koira ei ollut moksiskaan, vaan näytti vaan siltä, että oli saanut tolkun takaisin.

Kokeilimme myös erästä tavallisimmista ohjeista: älä huomioi, vaan kävele pois. Jälleen kuitenkin naskalit takapuolessa on aika vaikeaa olla reagoimatta ja katsella taivasta. Huomioimattomuus onnistui joskus, mutta voittopuolisesti ei. Ilmeisesti mieheni kanssa useammin kuin minun. Kuten fiksuissa koirakirjoissa sanotaankin, huomioimattomuus on lähes mahdoton toteuttaa käytännössä kunnolla ja varsinkin tällaisen käytöksen kohdalla se todella on sitä. Kuitenkin nyt kun Unikko on rauhoittunut hiukan, eivätkä pentukierrokset vie koiraa täysin, olen huomannut, että alkavassa ränttätänttä-kohtauksessa selän kääntäminen ja pois kävely auttavat. Unikolla ei myöskään enää ole pokkaa näykkiä, joten pelkän haukkumisen kanssa niin on mahdollista tehdä.

Silloin kun Unikko pelkästään lällätteli, ei siis antanut ottaa itseään kiinni, mutta ei ollut ränttätänttä-kohtauksen vallassa, toimivat toisenlaiset keinot. Näissä tilanteissa toimivaa oli esimerkiksi pyytää Unikko istumaan ja käydä palkkaamassa se. Tärkeää oli myös, ettei sen perään lähtenyt, eikä sitä missään tapauksessa pitänyt yrittää saada kiinni, koska siitä se vain sai vettä myllyynsä. Parempi oli oikeastaan lähteä vain eteenpäin. En ihan tarkkaan suoraan sanottuna muista, miten lällättelystä päästiin kokonaan eroon. Ratkaisevaa oli kuitenkin se, että aina kiinni laittaessani palkitsin Unikon namilla, eli ehdollistin kiinnilaittamista palkkioon ja positiiviseen tunteeseen. Kun se osasi istua jo pyynnöstä hyvin, pyysin sen istumaan, palkitsin ja laitoin hihnan kiinni. Pidin tästä kiinni joka kerralla ja huomasin, että Unikko istuikin mielellään odottamaan palkkiota. 

Tähän olemme yhdistäneet myös ne tilanteet, kun Unikolla on keppi suussaan, koska silloin lällättely lähtee edelleen käyntiin. Olemmekin oppineet lähestymään Unikkoa näissä tilanteissa niin, että se saa pitää kepin, mutta hihna laitetaan kiinni. Se selvästi tietää, että käteni lähestyvät pantaa, eivät keppiä, ja vaikka siltä ei muuten vapaaehtoisesti oikein saa keppiä, se antaa laittaa itsensä kiinni.

Olihan se alkutaival kärsivällisyyttä koettelevaa, vaati hikeä ja (raivon)kyyneleitä, mutta kuten niin monta kertaa olen todennut, kyllä se lopulta palkitsi!

Onhan se vapaa kirmailu nyt vaan niin ihanaa <3

Syysretkiä Pohjois-Karjalassa

Pääsin Unikon kanssa lokakuiselle lomalle taas ihanaan Pohjois-Karjalaan, joten on pakko tehdä pieni kuvapostaus meidän lomasta. Unikko oli jälleen elementissään, riekkui ja nautti elämästään vapaana täysin rinnoin. On se vaan niin mahtavaa nähdä, kun koira saa vapaasti toteuttaa itseään, eikä ole sidottuna taluttimeen.

Tällä kertaa löysimme myös meille ihan uuden retkikohteen, Ukonsärkän suojelualueen. Vaikka olemme retkeilleet alueella jo vuosikausia, oli tämä paikka ihan uusi. Ja mikä paikka! Jos eksyy lähiseudulle, kannattaa ehdottomasti käydä kävelemässä mielettömän hieno 4,3 km harjupolku.

Ukonsärkän vanhojen metsien suojelualue Lieksassa.

Harmi kyllä, päivä oli pilvinen, joten kuvat eivät näytä paikan hienoutta. Uskomattoman hieno kapea harju, isoja honkia, metsälampia, pieniä soita, sammaleisia kuusikoita, jäkäliköitä, kumpuilevaa varvikkoa. Todellista erämaata, jossa tuntee olevansa totaalisen kaukana kaikesta.

Mökillä Unikko oli ehkä kaikesta vapaudesta ja juoksemisesta hullaantuneena jokseenkin kakara: alkoi taas pitkästä aikaa komentamaan ja yritti pitää vanhempiani kurissa. Just joo. Tästä kaikesta tuli taas mieleen pentuajat ja pentukäytökseen liittyvä postaus onkin tekeillä ;)

Mutta nyt niitä kuvia!

"Ai mitä mäkö, jotain huutelit?"

"Tuus jo sieltä niin ei tarvii alkaa paimentaa teitä!"

Kaksi marjaa?

Suon ruskaa.

Päätöntä menoa.

Nyt väsyttää!

Osaamisen 10 parasta

Valvoskelin viime yönä unta odotellen ja rupesin siinä miettimään koirankoulutuksen kiemuroita. Unettomuus oli osin itse aiheutettua, koska tartuin sängyssä Tommy Virénin ja Päivi Romppaisen kirjaan Onnistu koirasi koulutuksessa. Ei ole koskaan kovin hyvä idea lukea myöhään illalla aivotoimintaa aiheuttavaa tekstiä.

Hei oikeesti, joudunko poseeraamaan kirjan kanssa??

Kirjaa lukiessani mietin ensin, miten en ole kyllä onnistunut kouluttamaan Unikolle kirjassa mainittuja neljää tärkeää peruskäytöstä vahvaksi ja myöhään illalla se aiheutti hiukan mälsän olon. Ylipäätään minkään käytöksen kouluttaminen todella vahvaksi on aika vaikeaa, enkä voi väittää kunnostautuneeni siinä kovinkaan hyvin.

Tästä päädyin pohtimaan sitä, mitkä käytökset, tavat ja temput Unikko osaa vahvimmin, eli tämän kerran postauksen aiheena on ne 10 asiaa, jotka Unikko on oppinut parhaiten, jotka on opetettu parhaiten tai jotka ovat olleet meille kaikista hyödyllisimpiä (ja jotka Unikko osaa :D)

Tämä ei ole varsinainen TOP 10 -lista, koska paremmuus on aina tilannesidonnaista.


 

1. Etsintäleikki
Kuten olen aiemmassa postauksessa kuvannut, leikimme Unikon kanssa pienenä paljon etsintäleikkiä. Se oli pentu- ja nuoruusaikana ihan paras touhuamisen muoto, jolla sai virtaa pennusta pois ja joka on muodostunut niin vahvaksi toiminnaksi, että leikimme sitä myös ulkona siten, että Unikko etsii piilottamaani keppiä. Etsiminen on hyvää, keskittymistä vaativaa puuhaa ja Unikko selvästi nauttii siitä.

2. Odottaminen ruokakupilla
Unikko siis istuu ja odottaa aina lupaa saada syödä kupista. Tavasta on muodostunut niin vahva, että vaikka lähdemme huoneesta ja unohdamme koiran, Unikko sisukkaasti odottaa lupaa saada ruokansa. Mietin eilen yöllä, että hitsi, miten tuo käytös onkin niin vahva ja toimii takuuvarmasti. Samassa tajusin: ruokailutilanteessa on toimittu AINA samalla tavalla ja kahdessa vuodessa siitä on tullut todella vahva ja luotettava käyttäytymismalli Unikolle. Jospa samaan pystyisi ulkona ja lenkkiolosuhteissa muita asioita kouluttaessa!

3. Vapaana ulkoilu
Tekisi mieli kirjoittaa "vapaana seuraaminen", mutta ei, valitettavasti siinä on vielä petrattavaa. Mutta koska Unikon on annettu juosta paljon vapaana, se pysyttelee lähellä eikä karkaile vapaana minnekään (no, okei, oli teinispurttivaihe, mutta kirmaamasta tultiin kuitenkin aina takaisin). Unikko myös istuu odottamaan vapaaksi pääsyä sekä antaa laittaa hihnaan kiinni nätisti, koska näitä on treenattu paljon.

Nuuksiossa kesäretkellä

4. Sylissä rauhoittuminen
Koska Unikko oli pentuna yöt todella levoton, sitä piti rauhoittaa sylissä monta kertaa yössä. Nykyäänkin se suostuu olemaan sylissä nätisti ja tuntuu rauhoittuvan, kun siitä ottaa kiinni napakasti. Myös hoitotoimenpiteet onnistuvat enimmäkseen nyt kun viime talvena ilmestyneestä kynsienleikkaustraumastakin on enimmiltään selvitty.

5. Leikkiminen eri paikoissa ja tilanteissa
Ajattelin eilen, kuinka hyvä on, että Unikon kanssa on leikitty paljon eri paikoissa, jolloin sitä voi myös palkata leikillä ja muutenkin viedä sen huomion leikkiin monenlaisissa tilanteissa. Noh, tänään oltiin pitkästä aikaa koiratapahtumassa ja ei kyllä leikkiminen kiinnostanut vähääkään, sen verran Unikko oli jännitynyt, vaikka oltiin vain turisteilemassa. Joka tapauksessa olen tosi tyytyväinen, että otin aikanaan onkeeni jostakin koirakirjasta, että pennun kanssa kannattaa opetella leikkimään kaikissa paikoissa ja tilanteissa.

6. Oppimaan oppiminen
Jos Unikon koulutus ei olekaan vielä "valmis" (mitä se sitten tarkoittaisikaan :D), niin ainakin se osaa kokeilla ja opetella uutta. Tuossa Virénin ja Romppaisen kirjassa kerrottiin koirasta, joka kosketuskepin nähdessään vain istua möllötti, eikä tehnyt mitään :O Joten ainakin meillä on pohjat opetella asioita, kun Unikko tajuaa, että nyt hei treenataan ja opetellaan uutta (tai vanhaa).

7. Arjen sanat
Tämä kohta tarkoittaa sellaisia sanoja, joita olen alkanut toistamaan aina samoissa tilanteissa sen kummemmin niitä erikseen opettamatta. Unikko tietää, mitä "pesulle" tarkoittaa ja että silloin suunnataan kylppäriin. Tai kun mennään nukkumaan tai se herää keskellä yötä ja kuuluu "nyt nukkumaan", se tietää, että okei, parempi mennä nukkumaan. Myös "pois" on jokseenkin spontaanisti opittu käytös, samoin "ulos" ja "pisulle". Myös "ravista" on käytös, jota olen alkanut nappaamaan ja nimeämään. Unikko ei kyllä ravista, jos siltä ei tunnu, mutta jos se on juuri pesty ja haluan sen ravistamaan suihkutilassa enkä eteisessä, sanon "ravista". Toimii!

8. Junassa ja julkisissa kulkuvälineissä matkustaminen
Unikko on kulkenut junassa 7-viikkoisesta. Kun se alkoi olla muutaman kuukauden ikäinen eikä enää matkustanut sylissä, siitä tuli kauhea riiviö ja se yritti hyppiä ihmisten lahkeisiin, konnarin lippulaitteisiin (voi kun ne kilisevät kivasti!) ja muutenkin söhelsi. Lopulta päätin, että nyt se loppuu ja aloin nappaamaan Unikon jalkojeni väliin istumaan. Ja kappas, siihen loppui säheltäminen! Olisin ollut tietysti paljon parempi kouluttaja, jos en olisi fyysisesti ohjannut pentua sinne, vaan olisin vaikka naksutellen sheipannut sille käytöksen, jossa se menee jalkojeni väliin. Tässä kohtaa kuitenkin omat taidot ja arkielämä tulivat vastaan: en osannut tehdä niin ja junassa oli vaan matkustettava, joten ei-niin-hienon koulutuskeinon, fyysisen ohjailun, ansiosta Unikko tulee nykyään aina julkisissa kulkuvälineissä omalle paikalleen, jalkojeni väliin ja rauhoittuu sinne. Tätä on hyvä käyttää monissa tilanteissa, esim. juuri tänään, kun koiria kulki ohi solkenaan koiratapahtumassa.

9. Vieraiden ihmisten tervehtiminen
Tätä ei voi pitää varsinaisesti koulutusvoittona, mutta ehkä suurin ja tärkein asia, joka meidän elämässä on muuttunut, on Unikon suhtautuminen vieraisiin ihmisiin. Kuten olen kertonut, Unikko oli lähemmas vuoden ikään äärimmäisen varautunut muita ihmisiä kohtaan. Kun tajusimme lopettaa maanittelun ja kielsimme ihmisiä tyrkyttämästä itseään Unikolle, tilanne alkoi helpottaa. Sekin varmaan auttoi, että laitoimme Unikon hoitoon vieraalle ja sen oli opeteltava luottamaan muihinkin ihmisiin kuin meihin. Suurin osa muutosta on kuitenkin tapahtunut hiljakseen ajan kanssa, mistä ei oikein kunniaa voi ottaa itselle. Muutos on kuitenkin niin iso, että väkisin ajattelee, että on sitä jotain oikein tullut tehtyä.

10. Yhdessä tekeminen.
Viimeinenkin kohta on oikeastaan jotain muuta kuin osaamista tai treenattua käytöstä. Tämä viimeinen kohta tarkoittaa sitä, että pian aikuisen (2-vuotiaan!) koiran kanssa huomaan, miten totta on se, kun pentu- ja nuoruusaikaan käsketään panostamaan. Unikon kanssa on tehty paljon, on treenattu, leikitty, löllöilty ja nyt on ihanaa, kun kotona on tyytyväisyyttään sohvalla vieressä pörisevä koira, johon on rakentunut hyvin kiinteä suhde, jonka tuntee läpikotaisin ja joka lukee meitä pienimmistäkin sanoista ja eleistä.

Saa ottaa haasteen vastaan ja pohtia, mitkä teidän 10 tärkeintä oppia, vahvinta käytöstä tai oppimisen riemuvoittoa ovat!

Punkaharjun arboretumin lehtikuusimetsikössä.

Kesäretkiä Pohjois-Karjalassa

Unikon ja meidän kesä on sujunut mukavasti ja takana on useampiakin kivoja kesäretkiä, joista toki mökkeily syvällä Pohjois-Karjalassa oli taas kesän huippukohta. Tämänkertainen postaus keskittyy siis taas meidän ajankohtaisiin puuhiin sekä kuviin!

On vaan niin hienoa, kun Unikko pääsee mökillä temmeltämään vapaana ja saa juosta niin paljon kuin huvittaa. Silloin myös pääsee näkemään koiran parhaimmillaan, omassa elementissään. Joka kerta kun mökiltä palaa, vähän ahdistaa laittaa vauhdikas ja elämästä nauttiva koira narun päähän, jossa se ei millään pysty toteuttamaan luontaisia taipumuksiaan ja käyttäytymään siten kuin sen "luonto" sanoo. Ainakin Unikon elämäntehtävä on olla menossa: uida, kahlata, kantaa ja jyrsiä keppejä ja ennen kaikkea olla vapaana rajoittavista piuhoista. Nykyään ymmärrän myös niitä, jotka ovat sitä mieltä, ettei koiraa kuulu pitää kaupungissa; itsestäni ainakin tuntuu pahalta tuoda Unikko takaisin neljän seinän sisään istumaan suurimmaksi osaksi päivää, kun näkee miten se ulkoilmaelämästä nauttii. Noh, asialle ei nyt voi mitään ja tiedän, ettei Unikko kaupungissakaan kärsi. Onneksi välillä tulee kuitenkin tilaisuus päästä metsään!

Tämä kuvapostaus keskittyy kuitenkin erääseen sielunmaisemaani ja lempipaikkaani maailmassa, nimittäin Patvinsuon kansallispuistoon. Älkää hämääntykö linkin takaa löytyvästä kuvasta, se ei tee mitenkään oikeutta sille, miten upea kansallispuisto on! 

Jos ikinä pystyy, sinne kannattaa suunnata ja kulkea pitkin Suomunjärven hiekkarantoja ja männiköitä sekä käydä katsomassa mahtavaa Patvinsuota. Myös ainutlaatuista ikimetsää pääsee katsomaan kätevästi muutaman kilometrin Kuusipolulla. Patvinsuo on minulle rakas jo lapsuuden kesistä, eikä siihen pysty ikinä kyllästymään <3

Vietimme päivän Suomussa soudellen ja nauttien auringosta. Meillä kävi mieletön tuuri, koska pilvet pysyivät pois järveltä, vaikka niitä sen ympärillä olikin. Unikko päätti hypätä älypäänä soutuveneestä vauhdissa, mutta aika nopeasti se saatiin kammettua takaisin. Kahlailimme pitkin loputtomia hiekkarantoja, pulikoimme ja Unikko pääsi häiriköimään uimareita (siis meitä). Suomu on siitä erikoinen, että keskellä järveä löytää matalikoita, joissa on tuskin metriä vettä ja vaalea hiekkapohja kuultaa tumman veden läpi. Myös rannat ovat matalat. Lumpeet kukkivat ja me teimme nuotion Virtaniemeen, jossa saimme olla ihan rauhassa. Voi että, mikä päivä!

Toisena päivänä kävimme myös itse Patvinsuolla. Unikko lutasi ja kieriskeli suolammikoissa ja pääsi käymään lintutornissa (no, se oli kyllä kannettava sinne). Kuvat eivät tee oikeutta suolle, joka on valtava. Myös lintutornista näkyi hienosti kosteikkoalueelle ja kimalteleviin suolampiin.

Se rauha! Sitä ei vaan löydä mistään muualta kuin Pohjois-Karjan metsistä.

 

Espanjanvesikoirasta vol 2

Juhannuksen kunniaksi hieman lisää pohdintaa perrojen olemuksesta. Millainen luonne espanjanvesikoiralla on ja minkä tyyppinen koira on kyseessä. Ensimmäinen kirjoitukseni perrojen luonteesta ja olemuksesta löytyy täältä.

Kävin hiljattain lukemassa amerikkalaisen espanjavesikoirakerhon Spanish Water Dog Club of American sivuilta heidän kuvauksiaan perrosta ja tykästyin niihin kovasti, koska ne osuivat niin hyvin omiin kokemuksiin tuon yhden perron kanssa. Lisäksi niissä kuvattiin rodun paimennuskäytökseen liittyviä puolia, joiden kanssa on ollut opeteltava elämään ja joista minun on ollut vaikea löytää kunnolla tietoa.

Nyt jo 1,5 -vuotias.

Vaikka espanjanvesikoira onkin monikäyttökoira, vaatimaton maalaistalon apuri, on se omalla kokemuksellani kuitenkin ennen kaikkea paimenkoira kaikkine ihanuuksineen ja rasittavuuksineen :) Perroa käytetään monipuolisesti ja koska siitä puhutaan niin paljon monikäyttöisenä koirana, sen paimenominaisuudet olivat menneet minulta vähän ohi. Perron paimennustaipumuksista olen löytänyt vain vähän tietoa internetin uumenista.

Mitä itse olen jäänyt suomenkielisistä espanjavesikoirien kuvauksista kaipaamaan on kuvaus siitä, miten paimennustaipumus näkyy perrojen käyttäytymisessä ja miten perrot käytännössä paimentavat. Olen kiinnostunut näistä asioista, jotta ymmärtäisin paremmin omaa koiraani ja sen käytöstä, joka on vaikuttanut minusta usein lähinnä mielipuoliselta. Ajan kanssa olen herännyt siihen, että kappas, sehän saattaa olla vaan ihan fiksu paimenkoira :D

Otan amerikkalaisen rotuyhdistyksen kuvauksesta muutamia otteita ruodittavakseni, mutta koko kuvauksen perrosta rotuna voi käydä lukemassa klubin sivuilta (mm. Breed information ja SWD's in action alavalikkoineen). Suomen Vesikoirakerhon kuvauksen perrosta löytää täältä.

The Spanish Water Dog is a multi-functional, all around farm dog. He is primarilly a versatile herding dog who was used to gather, drive and pen sheep, goat, and cattle in it's native country (Spain) for centuries. Their natural ability is a derivative of the Spanish Water Dog's instinct to read stock and situations and react appropriately.

Vau, siis täysiverinen, monipuolinen paimenkoira? Olen yrittänyt hakea tietoa perrojen kanssa paimentamisesta, mutten löytänyt juuri mitään. Kurkkasin myös Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä, että tasan yksi perro 10 vuoden aikana on suorittanut paimennustaipumustestin. Se on minusta suuri sääli! En välttämättä koe, että Suomessa olisi tarvetta säilyttää perroa alkuperäisessä tehtävässään, kun sille on tarjolla niin paljon muutakin kiinnostavaa, mutta tuntuu kurjalta, ettei rodun harrastajien keskuudessa ainakaan pikaisesti hakemalla näytetä paimennusta juuri harrastettavan. Lisäksi pennunostajille olisi avuksi tietää, että perron veressä on vahvoja paimennustaipumuksia edelleen.
[Tällä en tarkoita, että nämä perrot välttämättä olisivat loistavia paimenia, mutta että ne ilmentävät paimennukseen liittyviä käytöksiä, jotka voivat paimennuksessa olla hyödyllisiä, mutta arkielämässä hankalia.] 

Some have used the Spanish Water Dog as a hunting dog, although there is no historical documentation about what or how they hunted.

Tämän väitteen todenmukaisuudesta en tiedä, koska ylipäätään perrojen historiasta on todella niukasti ainakaan vapaasti luettavaa dokumentaatiota. Jossain sanottiin, että kaneja olisi perron kanssa metsästetty. Sanotaan nyt vielä, että minulla ei ole mitään sitä vastaan, että perro on metsästyskoirana ja olen täysin vakuuttunut, että siihenkin tehtävään se on koulutettavissa! Luultavasti kannassa on myös eroja taipumusten suhteen, toisilla kenties riistavietti on kovempi kuin paimennustaipumus.

The Spanish Water Dog is usually not appropriate for first time dog owners, but is better suited to someone with previous dog experience.

Suomessa perron sanotaan sopivan ensimmäiseksikin koiraksi. Itse suhtaudun asiaan melko ristiriitaisesti. Rotuja selatessani olin tyytyväinen, että perroa ei kuvattu todella vaativaksi koiraksi, niin kuin aika monia koirarotuja. Unikon jälkeen en kuitenkaan olisi niin valmis suosittelemaan perroa ensikoiraksi. Sanoisin, että perro sopii ensimmäiseksi koiraksi ihmiselle, joka todella haluaa sitoutua koiransa kasvatukseen, hankkimaan tietoja ja taitoja, ja keksimään koiralle mielekästä tekemistä. Perro vaatii aikaa, paljon. Kiireiset älkööt vaivautuko. Älkööt myöskään ne, jotka eivät ole valmiita ottamaan ollenkaan selvää koirien kouluttamisesta ja sielunelämästä. Mutta jos ei elä kovin hektistä elämää ja on valmis sitoutumaan, niin go for it!

In addition to being intelligent and eager, as a breed they can be quirky, inventive, strong-willed, moody, territorial, and manipulative.

Heh, no tässähän tätä listaa niistä ei niin mairittelevistä ominaisuuksista: kummallinen, kekseliäs, vahvatahtoinen, ailahtelevainen tai oikukas, alueensa omiva ja manipuloiva. Tämä lista säväytti minua erityisesti, koska se kuvaa niin hyvin sitä, mitä perro niiden uskollisuuden ja älykkyyden lisäksi on. Perrojen luonne vaihtelee, kuten toisessa postauksessa olen kuvannut, eikä kaikilla ole näitä ominaisuuksia. Mutta niihin kannattaa varautua. Perrot eivät ole karvaisia nallekarhuja, vaan omapäisiä, aktiivisia työkoiria, jotka halutessaan päättävät, mitä seuraavaksi tehdään. Niillä on omien havaintojeni mukaan myös aimo annos itsenäisyyttä, eli vaikka ne ovat omistajassaan roikkuvia ”tarranauhakoiria” (kuten jenkit kuvaavat), ne kykenevät ja pyrkivät myös toimimaan itsenäisesti. Ne eivät siis odota omistajaltaan koko ajan käskyjä tai tehtäviä, vaan varsinkin ulkona tekevät itse omat johtopäätöksensä ja ratkaisunsa. Kumpikin myös hyödyllisiä paimenen ominaisuuksia.

Tällaista se meininki usein on :D

They are driven to participate in as many family activities as possible. It is up to you to make this participation constructive. Dog performance activities such as herding, agility, obedience, tracking, water work, hunting and flyball can help provide the physical and mental exercise a Spanish Water Dog requires.


Tässäkin ollaan asian ytimessä: on omistajasta kiinni, että perron tekeminen ja yhteiseen toimintaan osallistuminen on rakentavaa. Perro haluaisi maalata taloa, pestä astioita, istuttaa kasveja ja laittaa ruokaa kanssasi. Se raukka ei vain pysty. Joten koska ihmisen arki tarjoaa melko vähän tekemistä ei-kädellisille ystävillemme, on meidän tehtävämme kehittää yhteistä toimintaa juuri niitä varten.

The Spanish Water Dog will sometimes herd anything that moves. While chasing cars can be disastrous for the dog, when misdirected towards children the Spanish Water Dog's herding instinct can be problematic for the entire family. If the Spanish Water Dog decides that children are not obeying he might think that a nip is in order to discipline them. Many Spanish Water Dogs will react very quickly to stimulation, which can make them extremely sensitive to sudden sounds and movement.

Jos olisin lukenut tämän Unikon ollessa pieni, olisin säästynyt lukemattomilta harmailta hiuksilta. Ylipäätään toivoisin perroista tietoa kaivaessani enemmänkin kuvauksia perrojen huonoista puolista. Olisi ihanaa, kun voisi lukea, että jaaha, tämähän on ihan ”normaalia” että pentuni hyppii kaiken liikkuvan perään. Myös näykkiminen saattaa hyvin olla paimenkäytöstä eikä vain ärsyttävän tottelematon hirviökakara. Myös se on huomionarvoista, että perrot reagoivat usein hyvin herkästi ympäristöönsä. Tämä on yhdistettävissä taas kerran paimenkoirien taipumuksiin. Paimenkoirat ovat herkkiä ympäristön ärsykkeille, erilaisille äänille, valoille, varjoille (Unikko esim. vaanii tummia kiviä ja paperipusseja) ja liikkeelle. Perrojen tyyli on usein myös melko kiihkeä: ne huomaavat pienetkin ärsykkeet ja koska ne ovat nopeita ja kiihkeitä, on pentu huomaamattasi ohikulkijan housunlahkeessa kiinni. Toki jälleen kerran on korostettava, että jokainen perro on yksilö ja yksilöitä on hyvin monenlaisia.

Although they make excellent pets, their herding temperament must be taken into consideration. They do best when they are active.

Niin, tässä tiivistyy se, mitä tällä postauksella halusin sanoa. Perrojen paimennustaipumuksista olisi hyvä olla enemmän tietoa muutenkin kuin kasvattajien ja harrastajien hiljaisena tietona, koska se vaikuttaa pennun kasvattamiseen. Ja mikä ainakin minulle tärkeintä, pennun persoonan ja synnynnäisten ominaisuuksien ymmärtämiseen. Ja ymmärtämisen lisäksi tarvitaan toimintaa, paljon toimintaa!

Valoisaa juhannusta kaikille!

Onko pentu tyhjä taulu?

Ensimmäistä koiraansa ottaville usein sanotaan, että kannattaa ottaa pentu, koska ”sen voi muokata omanlaisekseen”, ikään kuin pentu olisi tyhjä taulu, johon omistaja voi kirjoittaa haluamansa koodiston.

Uskoin itse tähän väitteeseen aluksi ehkä vähän liikaakin ja otin sen kirjaimellisesti. Kenties jokainen pennunomistaja tietää, kuinka pennun käytös ihmetyttää ja alkaa pohtia, mitä on tehnyt väärin, kun se käyttäytyykin noin. Miksi se riehuu hihnan päässä, pyrkii pois pesusta ja haukkuu yllättävissä tilanteissa. 

On ihan totta, että pentu sopeutuu keskimäärin kotinsa elämään. Unikko esimerkiksi on sopeutunut siihen, etteivät ruoka-ajat koita kelloa katsomalla eikä siten häiriinny siitä ollenkaan, toisin kuin vanhempi koira, joka olisi tottunut saamaan ruoan minuutin tarkkuudella.

Pentua on myös helpompi ohjata haluamaansa suuntaan, sillä ei ole vielä liiemmälti kokemuksia tai käyttäytymismalleja. Koirahan toistaa juuri niitä käytöksiä, joita se on tottunut käyttämään. Kun olen antanut Unikon haahuilla hissiä odottaessa rappusiin, se tekee sen tasan joka kerta. Joten ei ehkä olisi kannattanut antaa sen pentuna vaellella sinne ;)

Pentu on myös helppo opettaa, kun taustalla ei ole vielä juurikaan niitä valmiita käyttäytymismalleja. Tavallaan pentu onkin siis tyhjä taulu.

Toisaalta pennullakin on jo käytöksiä, jotka tosin muokkautuvat ajan kuluessa. Pentu toimii sen mukaan, mitä se on oppinut lapsuudenkodissaan emonsa, sisarustensa ja ihmisten kanssa. Pentu myös toimii synnynnäisten ominaisuuksiensa mukaan. Yksi pentu on hyvin rauhallinen ja suhtautuu uusiin asioihin kiinnostuneen innostuneesti: omistaja on toki voinut osata ohjata pentua erityisen hyvin, mutta suurella todennäköisyydellä kyseessä ovat synnynnäiset temperamenttipiirteet. Toinen pentu kiihtyy nollasta sataan, haukkuu vieraita ja hössöttää kaiken valveillaoloaikansa. Tällaisen pennun kanssa on turha tuntea syyllisyyttä: omistaja ei voi synnynnäisiä piirteitä taidoistaan huolimatta muuttaa, vaikka muokata voikin ja luultavasti aikuisen koiran käytös on jo ihan erilaista.

Pentu ei siis saavu kasvattajalta tyhjänä tauluna vaan omana yksilönään, joka reagoi yksilöllisesti eri tilanteisiin. Podin itse valtavasti syyllisyyttä ja häpeääkin siitä, että oma pentuni käyttäytyi miten käyttäytyi ja koin, etten ollut osannut opettaa ja ohjata sitä oikeaan suuntaan. Vasta, kun opin tuntemaan pentuni ja tajusin, millainen yksilö se on, aloin rentoutua ja uskoa, että hyvin tästä selvitään. Kun lakkasin ajattelemasta, että kaikki on opittava tässä, nyt ja aivan heti, vaan että kasvu on prosessi, jossa erilaiset vaiheet seuraavat toisiaan, alkoi pennun kasvatuskin tuntua paremmalta. En enää pelännyt pilaavani pentua, kun se ei heti 6 kk iässä osannutkaan käyttäytyä niin kuin toivon (eli siivosti, rauhallisesti, järkevästi – mitä se ei vieläkään osaa aina kovin hyvin).

Pikku pentu on siis tavallaan tyhjä taulu, sillä ei ole liiemmälti hankittuja tai piintyneitä tapoja, mutta ei se vielä osaakaan juuri mitään, vaan toimii temperamenttinsa ja muiden synnynnäisten ominaisuuksiensa ohjaamalla tavalla, jota sen lapsuuden kodin opit höystävät. Se on vielä vallaton muksu, joka toimii niin kuin sillä hetkellä hyväksi katsoo. Aikuisena se saattaa käyttäytyä aivan eri tavoin kuin pentuna ja siihen onneksi itse pääsee väliin vaikuttamaan. 

Tyhjä taulu? Vain kuvanoton ajan...

Vaikeista pennuista kasvaa myös fiksuja aikuisia koiria ja helpoista pennuista vaikeita aikuisia. En olisi itse ikinä uskonut, että Unikon käytös muuttuu kohti aikuisuutta niin paljon kuin se on muuttunut. Tuntuu uskomattomalta, että nykyään meillä vierailevat ihmiset saavat suukkoja ja intoilua, eivätkä haukkumista ja väistelyä.

Hiukan huolia

Blogi on ollut vähän hiljaiselossa, vaikka tarkoitus oli postailla kerran viikossa, parissa. Oma elämä on nyt kuitenkin hidastanut tätäkin touhua. Meillä oli myös vähän tassuhuolia Unikon kanssa, kun Unikolle tuli paha tulehdus vasempaan etutassuun. Tällä kertaa siis kuvallinen postaus tuoreista huolista.

Unikolle tuli aluksi pieni patti anturoiden väliseen ihoon, joka oli oireeton viikon, pari. Sitä seurailtiin ja epältiin rasvapatiksi. Se alkoi kuitenkin vaivaamaan Unikkoa ja pestessä patti selvästi oli vähän kipeä.

Patti alkoi myös hiukan kasvaa ja näytti silloin aluksi tältä (pahoittelut huonosta kuvanlaadusta):


Yhtenä viikonloppuna patti alkoi sitten kasvaa oikein kunnolla ja teki ympärilleen lisää kovia patteja, jotka selvästi olivat tosi kipeitä, koska Unikko alkoi ontumaan. Unikko oli tosi vaisu ja väsynyt ja huoli kova, vaikka selvää oli, ettei tässä nyt ensiapuun olla joutumassa. Onpa kurjaa katsoa vierestä, kun toinen on ihan kipeä raasu! Näitä tilanteita, kun ei meille onneksi ole siunaantunut vielä kovinkaan montaa.

Tällaiseksi se muuttui:



Käytiin sitten lääkärissä heti maanantaina ja saatiin antibioottikuuri. Lääkäri ei suositellut pattien avaamista, koska oli sitä mieltä, että ne olisivat vain pahentuneet, kun olivat jo niin tulehtuneita. No, ensimmäinen antibioottilaatu ei auttanut ollenkaan, vaan pikemminkin tuntui, että tilanne paheni. Onneksi toinen antibiootti auttoi ja paraneminen alkoi.

Tässä vaiheessa ekaa antibioottia oli syöty 2 päivää ja se vaihdettiin sitten toiseen. Voitte arvata kuinka kipeä tällainen tassu on:


Kolmen viikon antibioottikuuri ei ollut ihan se, mitä kaivattiin, varsinkin, kun Unikko on onneksi välttynyt niiltä. Tilanne oli kuitenkin niin kurja, että olin todella helpottunut, kun kuuri puri hyvin, kaikki patit hävisivät eikä toistaiseksi mikään ole uusinut. Tassuväleihin taisi tulla kuurin sivutuotteena hiivaa, koska varvasvälit punoittivat, mutta sekin tilanne on rauhoittumaan päin.

Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, ettei vaiva uusi eikä tule mitään tulehduskierteitä. Onneksi ongelma selvästi oli vain tässä yhdessä tassussa, eikä levinnyt muualle, eli toivon mukaan ei ole mitään ihosairauksia tai atopiaa tms.

Tällä kertaa siis tuoreempia kuulumisia. Seuraavassa postauksessa (joka odottaa jo valmiina!) paneudutaan taas pentuajan mysteereihin :)

Ps. Jos blogi on löytänyt lukijoita ja ilahduttanut jotakuta, saa jättää kommentteja :)