Valtaisa treenioivallus - mielentilat vaihtoon

Sain agilitytreenejämme koskevan valtaisan oivalluksen, joka liittyy siihen, että jos koira toimii oudosti, pitää AINA ensimmäiseksi miettiä, mitä MINÄ teen ja miten toimin kyseisessä tilanteessa. Mikä on oma mielentilani, mikä koiran ja miten ne eroavat tilanteista, kun mitään ongelmia ei ole ja meillä on hauskaa!

Vaikka meidän blogi ei olekaan treeniblogi, haluan jakaa tämän oivalluksen, koska se ei liity vain agilityyn, vaikka agilitytreenien ongelmat sen minulle opettivat kantapään kautta.

Tukka läks taas.

No, aloitetaan ihan alusta. Me päästiin Unikon kanssa treenaamaan agilityä yhteen seuraan viime keväänä ja olin siinä todella innoissani! Säännöllistä ja asiantuntevaa opetusta, jes!

Unikolla on ollut jo jonkin aikaa taipumus kuumua ja kiihtyä agilitykentällä, mutta se ei ole mitenkään harvinaista työrotuisille koirille, ei myöskään vesikoirille. Olin katsomassa lokakuussa kisoja ja hämmentävän moni 3-luokassa kisaava koira komensi ja huusi ohjaajalleen ja tuntui keskittyvän enemmän siihen kuin itse tekemiseen. Ts. koirien mielentila ja fokus oli omasta mielestäni väärä. Ei kai agilityssä voi tehdä hyvää se, että koira haukkuu läpi radan ja välillä haukkuu omistajansakin. Lisäksi kiinnitin huomiota siihen, miten valtavassa kiihkossa keskimäärin koirat olivat ja miten (omasta mielestäni) 4 starttia noin valtavan kiihdyttävää toimintaa on koiralle erittäin suurta stressiä nostava tekijä. Vain muutaman ohjaajan tyylistä tykkäsin, ne olivat niitä hiljaisia, taitavia ja joista näki, että ollaan positiivisella asenteella liikenteessä. Ei pidä käsittää väärin, varmasti suurin osa näistä on hyviä koiranomistajia, mutta ulkopuolelta koiran kiihtymistila vaikutti lähinnä mielipuoliselta ja siltä, että siitä olisi hyvä palautua parikin viikkoa. Joten pitäisikö koiran kierroksia osata hallita? Ehkä. Lisäksi opin, että itse en tuollaista tyyliä halua. Me sitten vaikka hakataan päätä seinään ja tehdään mummovauhtia, mutta rähjäävää ja ylikiihtynyttä koiraa en harrastuskaverikseni halua.

Luulen, että monet pitävät agilityssä kiihtyvää koiraa täysin normaalina ja ilmeisen monet pitävät myös haukkumista ja komentamista ihan ok:na kunhan vain tulee riittävästi tuloksia. Jokainen tietysti tekee itselleen sopivalla tyylillä ja tuntee koiransa parhaiten (ehkä jotkut koirat eivät voi olla haukkumatta radalla, en tiedä). Tästä syystä olen miettinyt nyt paljon, miten MINÄ haluan, että me tehdään Unikon kanssa agilitya ja miten haluan sitä opettaa.

Meidän ongelma pähkinänkuoressa on se, että Unikko heti kentällä alkaa haukkua ja komentaa, eikä reagoi mihinkään, ihan samoin kuin pentuaikana ränttätänttä-kohtausten aikana. Se myös rähjäsi aidan takana muille koirille ja otti pienimmästäkin asiasta häiriön, josta vetää kierrokset tappiin. Mutta pahin on silti, että siihen ei saa kontaktia rähjäkohtauksen aikana. Namitus, "istu-maahan", lelulla houkuttelu, huutaminen - ihan sama, ei vaikutusta. Ainoastaan pois kävely on nyt auttanut, kun ollaan sisäkentällä, jossa se ei voi lähteä rähjäämään muille koirille. Unikko myös näykki kouluttajia ja yrittää varastaa lelut multa.

Tilanne meni siihen, että heti kun kentälle päästiin, alkoi rähjä. Me ei edes ehditty tehdä yhtään mitään, niin jo alkoi komennus, ja kuten jo kerroin, en halua palkita koiraa tuollaisesta käytöksestä tai "vaan yrittää tehdä", joten käytännössä me ei sitten voitu tehdä juuri mitään.

Treenipettymysten jälkeen harrastin itsetutkiskelua ja lisäksi luin Silvia Trkmanin loistavaa blogia (mm. tämä teksti herätti) ja tajusin, että agilityssä pitäisi olla kyse hauskanpidosta, siitä, että on KIVAA YHDESSÄ. Myös kouluttajamme huomio, että rähjätessään Unikko tekee leikkikumarruksia ja ikään kuin hakee leikkiin, herätti! 

Sen jälkeen piti miettiä, miksi tilanne oli niin nihkeä nyt ja tajusin, minkä jo tiesinkin: MINÄ olen kentälle mennessä todella jännittynyt, stressaantunut, hermostunut ja valmiiksi ahdistunut, että taas se rähjä alkaa. Lisäksi agility nostaa omia kierroksiani kaikkine häiriöineen, ihmisineen, koirineen, uusine opittavine asioineen, joita en ymmärrä tarpeeksi hyvin ja joita ei minulle osata selittää, niin että ymmärtäisin. En ymmärrä ohjauskuvioita, suuntia, kulmia, en koulutustyylejä eri esteille, en pysty omaksumaan 11 esteen rataa ja sillä etenemistä. Tuntui etten ymmärrä mitään, koska kukaan ei ole koskaan selvittänyt mulle teoriassa, miten on mahdollista juosta täyttä vauhtia koiraa ohjaten 25 esteen kenttä, jossa tullaan eri kulmista ja pitää hallita tsiljoona asiaa yhtä aikaa. No, tästä voisi kirjoittaa oman postauksensa.

On siis ehkä sanomattakin selvää, että minä olin ihan kipsissä koska jännitin, osaako Unikko käyttäytyä (huomasin myös pelkääväni arvostelua sen käytöksestä, vaikken sitä edes saanut) ja olin valmiiksi kiihtynyt siitä, mitä en osaa ja ymmärrä.

Olin kuvitellut, että Unikon mielentila pitää saada ensiksi hallintaan, mutta se olikin OMA mielentilani. Mietin sitten, millaisissa tilanteissa meillä on kivaa Unikon kanssa: milloin Unikko tuo lelua nätisti takaisin ja haluaa leikkiä yhdessä ja tekee samalla pieniä temppuja, eikä kuumu ja hermostu?

Ratkaisu oli oikeastaan naurettavan yksinkertainen: meillä on kivaa, kun me leikitään ja pidetään hauskaa. Kun minä olen rento ja täysillä mukana. Agilitystä sen sijaan oli tullut suorituskeskeistä: 
koira radan päähän aloitusasentoon, liikkeelle, moka (koska en osaa ja ymmärrä tarpeeksi), ei palkkaa -> koira rähjää. 

Tätä sitten uudestaan ja uudestaan ilman, että me leikitään ja pidetään kivaa. Voi jösses. Miksi en tuota aiemmin tajunnut????

Nyt me ollaan käyty kentällä leikkimässä ja tehdään muutamien esteiden pätkiä ja leikitään välissä. Tehdään yhdessä. Minä annan näkyä ja kuulua, että Unikko tekee hyvin, kehun ihan niin kuin silloin, kun leikitään jotain höpsöjä leikkejä. Hupsuttelen ja rapsuttelen. Tällä keinolla saan myös itseni rentoutumaan. JA kun leikin, unohdan jännittää niitä muita ihmisiä, koiria, ohjaajaa, ärsykkeitä ja asioita, joita en osaa.

Kun ihminen tai mikä tahansa muu eläin leikkii, se on rento. Stressaantuneena ei voi leikkiä aidosti.

Keinutreeniä

Viimeiset kolme kertaa muutos Unikon ja mun mielentilassa on ollut valtaisa. Toki väsyessään Unikko alkaa helposti komentamaan ja minäkin olen vielä ohjatuissa treeneissä vähän hermostunut. Lisäksi huomasin, että 20-25 min. leikkiä sekoitettuna treeniin oli raja, jonka jälkeen on paras lopettaa. Mutta senkin jälkeen Unikko oli vielä halukas touhuamaan, vaikkei treeniä enää kestänytkään. Ja kyllä, tuo aika on pitkä koiralle, mutta nämä meidän "treenit" olivat hyvin leikkipainotteiset.

Tiedostan, ettei Unikon kuumumisongelmaa ja mun stressaantumisongelmaa vielä selätetä yksin tällä asennemuutoksella, mutta se on hirveän tärkeä alku. Tarvitaan myös työkaluja oppia asiat meille sopivalla tavalla. Tällä hetkellä tuntuu, että työkalut on löydettävä itse ja onneksi meille tuleekin nyt treenitauko, kun Unikko menee steriloitavaksi. Pohdin juurikin näitä Silvian koulutusmenetelmiä, josko ne sopisivat meille. Eli jos jollain on kokemusta, niin olisi mahtavaa kuulla, miten ne muilla ovat toimineet!

Temperamentti - mitä se oikein on?

Olen ollut jo blogin aloittamisesta lähtien aikeissa kirjoittaa auki ajatuksiani koirien temperamenteista. Aihe on sikäli haastava, ettei siitä ole kovinkaan helppoa löytää tietoa. Aloitan kuitenkin alusta, eli tämä kirjoitus pohjustaakin sitä, mitä koko käsite temperamentti oikein tarkoittaa. Aihe on sikäli kiinnostava, että psykologiassa ja koirien luonteiden tulkitsemisessa sama sana ei tarkoita ollenkaan samaa asiaa, kuten pian selitän.

Rauhallinen ja kiihkeä samassa paketissa - sekin on temperamenttia!

Miksi aiheen pitäisi kiinnostaa koiranomistajaa? 

Siksi, että niin jokainen ihminen kuin koirakin saa geeniperimässään jonkinlaisen temperamentin, joka säätelee sitä, miten kukin yksilö ympäristöönsä suhtautuu. Tämä on täysin yksilöllistä ja pysyvää läpi elämän. Vaikka ympäristö vaikuttaa, ovat temperamenttipiirteet pysyviä. Koirien kohdalla korostetaan aina kasvuympäristön ja emän merkitystä valtavasti. Ja niillä onkin merkitystä. Totuus on kuitenkin se, että koira saa myös perimässään tietyt temperamenttipiirteet, eikä niitä voi kokonaan muuttaa, vaikka niiden ilmeneminen voi muuttua. Esimerkiksi Unikon suhtautuminen uusiin ihmisiin on muuttunut kolmen vuoden aikana paljon, mutta siitä ei koskaan tule välitöntä kaikkia rakastavaa sylikoiraa, vaan se haluaa aina pitää oman tilansa vieraiden seurassa.

Temperamentti tarjoaa siis yhden työkalun ymmärtää omaa koiraansa (ja itseään!) ja sen käytöstä yhä syvällisemmin.

Mitä temperamentilla tarkoitetaan arkikielessä?

Arkikielessä temperamentilla tarkoitetaan usein sitä, kun joku on "temperamenttinen" eli tuittu, kiivas tai osoittaa tunteensa selvästi ja suurella palolla. Joskus se on jopa kiertoilmaisu hankalalle ihmiselle. 

Koiramaailmassa puolestaan temperamentti lienee tutuin luonnetestistä, jonka yksi osio mittaa koiran temperamenttia. Luonnetestissä temperamentilla tarkoitetaan koiran vilkkautta ja huomiokyvyn nopeutta eli tarkkaavaisuutta. Siis sitä miten vilkkaasti tai hitaasti se reagoi ympäristön ärsykkeisiin ja miten se niihin sopeutuu.

Tässä kirjoituksessa ei kuitenkaan keskitytä kumpaakaan näistä tyypillisestä määritelmästä, vaan sovelletaan ihmisten temperamenttitutkimuksen tuloksia koirien synnynnäisten luonteenpiirteiden eli temperamenttien pohdinnassa. Tiedän, että ihmistutkimuksen soveltaminen muihin nisäkkäisiin sisältää omat ongelmansa enkä halua inhimillistää koiria. Kyse on kuitenkin synnynnäisistä, perinnöllisistä ominaisuuksista, jotka ovat kehityshistoriallisesti vanhoja. Me nisäkkäät olemme alunperin samasta puusta veistettyjä, eikä mielestäni ole kaukaa haettua olettaa, että koiran ja ihmisen ujoudella on sama kehityshistoriallinen alkuperänsä, kuten esimerkiksi pelon tunteilla. Tarkoitukseni on myös kaivaa myöhempiin postauksiin tieteellistä tutkimusta koirien temperamenteista.

Kesä on kivaa, temperamentista viis!

Huomautus: en käsittele tässä kirjoituksessa koirien kognitiota tai muuta ns. mielen toimintaa. Temperamentti määrittää pikemminkin tunnereaktioit esimerkiksi uusissa tilanteissa, ei ymmärrystä, älykkyyttä tai tilanteen kognitiivista käsittelyä.

Mitä temperamentilla tarkoitetaan psykologiassa?

Temperamentti määritellään psykologisessa tutkimuksessa joukkona synnynnäisiä taipumuksia tai valmiuksia, jotka ohjaavat sitä, miten yksilö reagoi ympäristöönsä. Persoonallisuus voidaan nähdä syntyvän juuri temperamentin ja ympäristön yhteispelin tuloksena. Kyseessä on siis käyttäytymistyyli tai -tapa, jolla yksilö toimii tai reagoi ympäristön ärsykkeisiin. 

Kyseessä ei ole motivaatioon, osaamiseen tai kykyihin liittyvä piirre, vaan pikemminkin temperamentti kuvaa kuinka jokin asia tehdään tai kohdataan: joku on hyvin nopeatempoinen, toiselle kestää pitkään tottua muutoksiin, kolmas ujostelee vieraita tilanteita, neljäs hyppää suoraan päin mihin tahansa uuteen, viides kokee ja ilmaisee tunteitaan hyvin voimallisesti, kuudes puolestaan on rauhallisen verkkainen, eikä näytä hötkyyntyvän mistään. Nämä kaikki ovat temperamenttipiirteitä ja näitä kaikkia piirteitä voidaan nähdä myös koirissa.

Temperamentin on tutkimuksissa havaittu olevan hyvin pysyvä. Kaikenkaikkiaan temperamentilla on vahva biologinen ja synnynnäinen pohja, johon yksilö ei oikeastaan voi vaikuttaa. Sen sijaan varsinkin aikuinen voi vaikuttaa siihen, miten temperamentti ilmenee tai miten itse omaan temperamenttiinsa reagoi. Usein kuitenkin kasvuympäristö muokkaa reagointia vahvalla kädellä niin ihmisten kuin koirienkin kohdalla ja ihmiset ovat usein tapojensa ja automaattisten tunnereaktioidensa "orjia". Temperamentti on siis synnynnäistä, vaikka ympäristö sitä ohjaakin. Kukaan ei voi valita temperamenttiaan.

Ihmisten osalta temperamenttia on tutkittu melko paljon ja suosittelen erittäin lämpimästi Liisa Keltikangas-Järvisen teoksia Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys sekä Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Pohjaan myös ylläolevan temperamentin määritelmän Keltikangas-Järvisen Temperamentti-teokseen.

"Ihana karahka tuolla suolammessa!"

Minkälaisia temperamentteja on?

Temperamentti ei ole yksi tietty ominaisuus, vaan liuta erilaisia piirteitä. Ei voida siis puhua esimerkiksi onko jollakulla enemmän vai vähemmän temperamenttia, vaan on eriteltävä, mistä tietystä temperamenttipiirteestä puhutaan. On myös erittäin tärkeää huomata, ettei ole olemassa hyvää tai huonoa temperamenttia, vaan vain erilaisia temperamentteja, jotka sopivat paremmin tai huonommin ympäristön odotuksiin ja esimerkiksi vallitsevaan kulttuurin. Ujo lapsi sopii suomalaiseen kulttuuriin luultavasti huomattavasti paremmin kuin amerikkalaiseen. 

Tarkoitukseni on kuvata eri temperamenttipiirteitä myöhemmin hieman tarkemmin, mutta tähän postaukseen ne eivät mahdu.

Miksi temperamentti kiinnostaa?

Kiinnostuin alunperin temperamentista ihan ihmisten näkökulmasta, ymmärtääkseni itseäni ja muita. Samoihin aikoihin kun Unikko oli pentu, satuin myös lukemaan yllämainitut Keltikangas-Järvisen teokset ja löysin sieltä paljon yhtymäkohtia Unikon käytökseen ja luonteenpiirteisiin. Ihmisten ns. ujoa, estynyttä tai varautunutta temperamenttia on tutkittu paljon ja sen avulla oli helpompi ymmärtää, miksi pentu haluaa vetäytyä, mennä karkuun tai pitää etäisyyttä uusia tilanteita kohdatessaan. Unikko kun ei ollut löytökoira tai traumatisoitunut, vaan hyvistä oloista ja hyvän emon hoidossa kasvanut pentu. Mikään ympäristötrauma ei voinut selittää Unikon käytöstä 9 viikkoisena, mutta temperamentti sen sijaan saattoi.

On edelleen syytä korostaa, etten vedä yhtäläisyysmerkkejä ihmisen ja koiran temperamenttien tai persoonallisuuden piirteiden välille. On kuitenkin kiehtovaa vertailla ihmisten ja eläinten käytöstä erityisesti tällaisten perinnöllisten, synnynnäisten ja kehityshistoriallisesti vanhojen piirteiden osalta.
 
Koirien temperamenteista on tutkimuksia, joihin minulla on toive päästä pureutumaan jossain vaiheessa, mutta tässä kohtaa tyydyn toteamaan, ettei populaaria tiedekirjallisuutta eläinten temperamenteista näytä juurikaan olevan.

Ole rodullesi uskollinen - ja ylipäätään itsellesi

Lopetan tämän blogikirjoituksen Maaret Kallion Lujasti lempeä blogiin, jossa Maaret Kallio kirjoittaa:

"Niin kuin koiraroduilla on ominaispiirteensä, on myös ihmisillä omat synnynnäiset temperamenttipiirteensä, joita olisi osattava kunnioittaa. Nämä persoonan pohjaa määrittävät taipumukset näkyvät meissä jo vauvoina ja pysyvät kohtuullisen vahvasti läpi elämän. -- 
Uskollisuus yksilöllisille ominaisuuksille tarkoittaa taipumista omalle itselle. On tärkeämpää pohtia, millainen on kuin millaiseksi pitäisi tulla. Elämänhallintaa voi lisätä itsetuntemuksen myötä: kun tuntee itsensä, voi myös ottaa enemmän vastuuta itsestään. Kun on itselleen kaikkinensa totta, on helpompi tehdä myös tilaa toisille. Rodulleen uskollisena, mutta toisia kunnioittaen."

Blogi valottaa hienosti sitä, mistä temperamentissa on kyse, suosittelen lämpimästi lukemaan niin itse- kuin koiratuntemuksenkin kannalta!

Ole uskollinen itsellesi ja minulle. Ja koita ymmärtää minua niin hyvin kuin taidat!

Miten kauhukakara kesytetään - 3 vuotta myöhemmin

Unikko täytti juuri 3 vuotta! Se siis alkaa olla ihan Aikuinen koira. 

Olen tähän blogiin kirjoitellut paljon siitä, kuinka vaikea pentu Unikko oli, aika hyvä kuvaus Unikon pentukäytöksen hankalimmista puolista ja meidän "lääkkeistä" löytyy täältä. Lisäksi Unikon varautuneisuudesta voit lukea täältä.

Tästä se kaikki alkoi!

Nyt kun Unikko täytti 3 vuotta on hyvä pohtia, millainen koira siitä on lopulta tullut. Toki sen kehitys edelleen jatkuu ja uskon, että se aikuistuu vielä lisää, mutta haluan kertoa vielä selkeämmin, että vaikeastakin pennusta voi kasvaa lopulta aika helppo aikuinen koira.

Listaan tähän muutamia ominaisuuksia, käytöksiä tai luonteenpiirteitä ja pohdin, mihin suuntaan ne ovat menneet. Tässä tullee hieman toistoa, mutta ehkä se on opintojen äiti ;)

Varautuneisuus ihmisiä kohtaan

Varautuneisuus oli yksi hankalimpia piirteitä Unikossa. Kun pennun elämä rauhoitettiin muiden kuin meidän kosketteluilta, maanitteluilta tai edes suoraan silmiin katsomiselta, Unikko alkoi rentoutua muidenkin seurassa. Edelleenkään se ei tykkää, että vieraat (= muut kuin sitä hoitaneet) koskevat, jos se HUOMAA, että sitä yritetään koskettaa. Se siis herkästi väistää ja pysyy sopivalla etäisyydellä, ettei kukaan koskisi sitä ns. pakolla. Mutta jos takavasemmalta tulee rauhallisesti vaikka japanilainen turisti, se on usein aivan coolina ja antaa silitellä itseään. Myös lapset saavat silittää, samoin kaikki, jotka osaavat esiintyä ei-epäilyttävästi Unikon mielestä. Eli eivät tunge kättä heti pään päälle, kurottele sen ylle tai ylipäätään tunkemalla tunge sen suosioon. Tässä on siis tapahtunut lähtötilanteeseen valtava muutos. Alunperin kadulla ei kukaan saanut koskea.
 
Vielä valtavampi muutos tapahtui kuitenkin Unikon ollessa reilu yksivuotias. Sen lisäksi, että sillä oli kaamea toinen murrosikä, se yhtäkkiä alkoi tykkäämään meille tulevista vieraista! Se toki rähjää summerin ja ovikellon, mutta heti kun ihminen astuu sisään, se on niin innoissaan, että haluaa jopa lipaista muutaman suukon. Tämä muutos oli käsittämättömän iso ja edelleen hämmästyttää. Jotenkin Unikko on vain keksinyt, että meille tulevat vieraat on kivoja.

Synttärilahja: Baloo-karhu!

Varautuneisuus muita koiria kohtaan

Jos ihmisten kanssa menee nykyään todella hyvin ja on Unikkoa jopa sanottu "avoimeksi vesikoiraksi", niin muiden koirien suhteen varautuneisuus on tallella ja se tuntuu ainakin hormonivaihteluiden takia välillä jopa korostuvan. Unikkoa jahtasi muutama isompi koira 6 kk ikäisenä pentuna, kun se oli niin leikki-innokas, etteivät isotkaan koirat enää juuri pelottaneet ja valitettavasti tämä näkyy edelleen. Vieraiden koirien kanssa se lähtee ensin juoksemaan pakoon, sille on selvästi vaikeaa, jos vieras koira tulee ns. iholle. Se ei kertakaikkiaan siedä sitä. Hetken juostuaan se yleensä rentoutuu ja alkaa leikkimään juoksuleikkejä ja komentamaan muita leikkimään. Omasta mielestäni se siis ensin jännittää ja kun jännitys helpottaa ja se huomaa, että toiset ovat ok, se ylikompensoi ja alkaakin komentamaan muita. Jos toinen koira on reipas ja jatkaa leikkiä, kaikki menee ihan hyvin, mutta aika moni koira paineistuu Unikon komentamisesta. 

Valitettavasti isojen koirien pelko on jäänyt, vaikka Unikolla on isompia kavereita, joihin on tutustunut niiden ollessa pentu. Tämä varautuneisuus vieraita koiria kohtaa on ehkä selkein arkea hankaloittava piirre, vaikka sekään ei onneksi vaikuta ihan liikaa meidän elämään. Olisi tietysti helpompaa, jos koiralle ei olisi niin vaikeaa kohdata uusia koiria esim. harrastuksissa sisätiloissa, joissa homma menee aluksi rähjäämisen puolelle, ellei huolellisesti ennakoi. Ja olisihan se kivaa, jos koira tutustuisi häntä heiluen muihin koiriin, vaikkei joka päivä puistossa tarvitsisi käydäkään. Mutta jos tästä jää ainoa ns. epäonnistuminen pentuajalta, niin pystyn sen kuitenkin kestämään. 

Pureminen ja riehuminen, "ränttätänttä"-kohtaukset

Tähän teeman liittyvän postauksen linkkasinkin tekstin alkuun. Tilanne on juuri nyt se, että ränttätänttä-kohtauksia ei tule kaupungissa ollenkaan. Agilitytreeneissä Unikolla kierrokset nousevat niin paljon, että se aloittaa rähjäämisen, jos ei saa palkkalelua riittävän usein tai joutuu toistamaan jonkin tehtävän palkatta. Myös jos minä olen liian hidas, se aloittaa riehumisen, koska toimintaa pitää olla nyt ja heti! Unikko siis alkaa käyttäytyä pentumaisesti, kun se on liian kiihtynyt ja tätä käy myös mökillä, kun se saa juosta pitkään (tai koko ajan) vapaana. Agilityssä tuo ylikierrosherkkyys yhdistettynä häiriöherkkyyteen on hankala piirre ja siihen pureudutaankin nyt talven treeneissä.

Nyt jo 3 vuotta!

Kiihkeys, ympäristön ärsykkeisiin nopeasti reagoiminen, signaaliherkkyys

Kiihkeydestä ja signaaliherkkyydestä olen kirjoittanut vähemmän (ja voisinkin tehdä niistä oman postauksensa!), mutta ainakin espanjanvesikoirien ominaisuuksia ruotiessani olen asiasta maininnut. Perrot tuntuvat olevan kiihkeitä. Mitä tahansa tapahtuu, siihen pitää reagoida suurella palolla ja välillä varmuuden vuoksikin epäillen. Mietin itseasiassa hiljattain, että jos jotain Unikosta nyt muuttaisin, osan tuosta kiihkeydestä ottaisin pois. Toki työkoiraradun tulee olla kiihkeä, mutta ainakin Unikossa se on vähän liioiteltua. Pentuna esim. tuulessa paukkuva lipputangon naru tai läheinen työmaa paukkeineen oli kovin pelottava. Sen reaktio siis tuntemattomaan asiaan oli "tämä on vaarallista". Itse en koskaan ole ajatellut Unikon olevan sanan varsinaisessa merkityksessä arka, koska noista kaikista Unikko kasvoi aikanaan ulos. Pikemminkin sen tunnereaktiot uuden edessä olivat hyvin intensiivisiä ja sen ensireaktio on: "tämä on epäilyttävää, kannattaa varoa".

Ns. signaaliherkkyys on puolestaan näkynyt niin, että Unikon hallinta ulkona on haastavaa, kun se huomioi ympäristönsä niin tarkkaan ja reagoi ympäristön ärsykkeisiin. Olenkin sen kanssa oppinut ennakoinnin merkityksen: minun on nähtävä ihmiset, koirat, rusakot ja kaikki muukin ennen Unikkoa. Toisaalta tuon ennakoinnin opettelu on ollut todella tärkeää ja sitä koirien koulutuksessa korostetaankin. Kiihkeys ja signaaliherkkyys yhdistettynä kuitenkin aiheuttavat sen, etten täysin luota Unikkoon vapaana, jos kuvaan tulee yllättäviä ärsykkeitä.

"Saalisvietti" eli kaiken ohi kulkevan perään sinkoaminen

Tälle koirien käytökselle lienee monia nimiä, mutta kaikki ovat sitä joskus nähneet: koira sinkoaa ohimenevän tai vastaantulevan auton, ihmisen, pyörän tai koiran perään. Mitä nopeammin tuo toinen kohde liikkuu, sen varmemmin koira yrittää kiskoa itsensä hihnan perässä juoksuun. Ominaisuus on osa koiraeläinten saalistusketjua ja esimerkiksi paimenkoiralla paimennustaipumus kohdistuu karkuun lähtevään karjaan, jonka se yrittää koota kasaan. Paimenkoirat ovatkin tyypillisesti melko "saalisviettisiä" ja nopeasti liikkuva kohde saa ne peräänsä.

Unikko oli alle vuoden ikäisenä tämän suhteen aivan mahdoton. Käytös taisi alkaa siinä 4-5 kk välissä ja sen kitkemisessä oli iso työ. Meillä niin vastaehdollistettiin kuin kiellettiin tiukastikin, vähän vuorotellen. Nätistä ohituksesta palkkaa, ja älyttömistä kiskaisuista komentoa. Välillä huusin kurkkusuorana ja sekä mies että koira kulkivat sen jälkeen nöyrästi :D Kävin teiden vierellä siedättämässä liikenteelle ja kuljin lihapulla kädessä ahtaalla sillalla autotien vieressä. Lopulta ylimääräinen sinkoilu alkoi jäädä pois. Vieläkin skeitti- ja rullalaudat ja perässä vedettävät laukut ovat vaikeita, koska ne pitävät kovaa meteliä, joka selvästi provosoi Unikkoa. En myöskään luota siihen, jos vierestä kulkee pyörä, vaikka 98% ajasta se ei tee mitään typerää, vaan on rauhallinen.

Summa summarum

Mielipaikka parvekkeella.

Unikosta on tullut arjessa oikeastaan helppo koira. Se on kotona enimmäkseen rauhallinen, ei tuhoa mitään, ei varasta ruokaa, ottaa iisisti eikä reagoi juurikaan kerrostalon ääniin. Ulkona sillä on virtaa, mutta enimmäkseen se kulkee hihnassa nätisti, joskin muiden koirien - varsinkin isojen - ohitus on edelleen treenin alla. Reissukoirana se on muuten todella helppo, kulkee tottuneesti junissa ja busseissa ja ihmisjoukossa käyttäytyy rauhallisesti. Sen voi viedä kylään ja se käyttäytyy fiksusti. Vapaana metsässä se pysyy lähellä, tosin rusakoita pitää varoa. Niidenkin perästä se tulee takaisin alle minuutissa, eikä jää jäljille. Kaikenkaikkiaan jos ei ole häiriöitä, sen hallinta vapaana on helppoa. Autot jostain syystä kiehtovat (saalisviettiä varmaankin) Unikkoa valtavasti ja niiden suhteen pitää olla tarkkana. Ylipäätään toimintaa se kaipaa paljon, joten mieluiten annan sen hoitoon silloin, kun on intensiivinen viikko ja tiedän, ettei huomiota riitä sille riittävästi. Se kaipaa joka päivä leikkimistä ja toimintaa, eikä leikkimistä sisältävä päivälenkki ja rapsutukset sohvalla riitä. Luonteena se on valtavan hauska, hupsuilee, pitää hassuja ääniä ja osoittaa kiintymystään hassuilla tavoilla <3

Talven kuulumisia

Blogi on viettänyt jo jonkin aikaa hiljaiseloa, mutta ei ole suinkaan kuopattu! Kun päivällä työskentelee tietokoneen ääressä, ei illalla millään jaksa enää, mikä on johtanut siihen, ettei blogitekstejä ole syntynyt. Täällä kuitenkin edelleen ollaan.

Jotta pääsen helpolla kirjoittamisen kanssa liikkeelle, tässä kirjoituksessa puran auki talven kuulumisia ja kokemuksia. Pitkän tauon jälkeen on helpompaa pohtia kaikkea tapahtunutta, vaikka mielessä onkin monia mielenkiintoisia teemoja, joista tekisi mieli kirjoittaa.

Meidän loppusyksyä ja keskitalvea on leimanneet omat kiireeni ja väsymykseni, joten Unikolle on ollut aika vähän sellaista aikaa, että olisin itse pystynyt olemaan täysin skarppina. Käytännössä siis olemme pyrkineet ulkoilemaan riittävästi, syömään kohtuudella, rapsuttelemaan sohvalla ja leikkimään sitäkin enemmän. Unikon aktiviteetteihin on kuulunut lähinnä keppien perässä juoksemista ja niiden jyrsimistä, frisbeen koppailua ja lumileikkejä. Oma energia ei ole riittänyt oikein minkäänlaiseen treenaamiseen, satunnaisia rally-toko-treenejä lukuunottamatta, mistä onkin huono omatunto. Unikko on kuitenkin nuori koira, jolla virtaa riittää!

Harmillisesti me ei myöskään saatu syksyksi toivomaani agilitytreenipaikkaa (ovat kovin haluttuja!) ja tuon paikan saaminen olisi varmasti auttanut, kun kerran viikossa olisi ollut selkeä treenipäivä. Me treenattiin viime talvena syys-toukokuussa aksaa pari kertaa kuussa ja selväksi tuli, että Unikolla olisi lahjoja (silloin kun keskittyminen riittää) ja minäkin vähän innostuin. Kyllähän Unikko pärjää ilman isompaa tekemistä, mutta kun tiedän, miten aktiivinen se luonnostaan on, harmittaa, ettei ole pystynyt tarjoamaan niin paljoa tekemistä.

Tauko rellestyksen välissä.

Kivoja asioita on kuitenkin tapahtunut paljon! Olemme löytäneet vartin ajomatkan päästä mukavan ja turvallisen metsäalueen pitempiä metsälenkkejä varten ja ne ovatkin kompensoineet muuta tekemisen puutetta, vaikka pääsemmekin sinne vain kun saadaan auto lainaan. 

Myös lumileikit on olleet meidän juttu: Unikko rakastaa ehkä eniten maailmassa sitä, että sille potkii lunta, jota se yrittää koppailla. Tätä olen myös käyttänyt palkkana luoksetuloharjoituksissa, koska se on tosi vahva palkkio/vahviste ja lumenaikaan tosi helppo käyttää: sen kuin kutsuu koiran luo ja alkaa potkimaan lunta :D

Meidän hiihtomaastot.

Meillä oli heti vuoden vaihteen jälkeen myös jännittävä ja hieno mökkireissu taas Pohjois-Karjalan maisemissa (ks. aikaisemmat reissupostaukset 1 ja 2). Pakkasta oli kovimmillaan -27! Hiihdimme niin talviauringon paisteessa, auringonlaskussa kuin kuunvalossakin ja näimme ahman, hirven, jäniksen, ketun, pyyn ja muiden metsäneläinten jälkiä! Unikolla tassut palelivat kun pakkanen laski alle -20 asteeseen ja se onnistui saamaan haavoja sääriinsä kovasta pakkashangesta, mutta muutenhan se nautti taas täysin rinnoin. Jännitystä reissuun teki sen alku, kun saavuimme pimeässä mökille, jonne piti ensin kolata tie, hajottaa ovien edestä liki metrinen jäätynyt lumikasa, sulattaa lukot, kantaa tavarat ja saada kämppä lämpiämään. Puolenyön maissa ensimmäisenä iltana meillä oli vajaa 10 astetta lämmintä, mutta hyvin me selvittiin! Sen jälkeen kaikki kuitenkin toimi, meillä oli oikein lämmintä, kaivokaan ei jäätynyt ja säät suosivat. 

Kun tarkkaan katsoo, on tästä mennyt jäniksiä ja ahma!

Tästä meni hirvi!

Tähän tehtiin nuotio, pakkasta n. -20 astetta.

Kivaa on myös se, että vaikka me ei saatukaan treenipaikkaa ohjattuihin treeneihin, me ollaan päästy kaverini mukana aina välillä omatoimitreeneihin ja ekan sekoilukerran jälkeen aksa alkoikin taas sujua yllättävän hyvin! Onhan tuo niin kuumuva koira, että alkutreenistä meinaa lähteä touhu lapasesta, mutta toisaalta Unikko on nopea ja nauttii ihan selvästi agilitystä. Itsekin olen saanut treenaamiseen lisäkipinää. Treenien jälkeen on ollut puhkinaista koiraa (ja naista)!
 

Samaisella kaverilla on myös narttu, josta on tullut Unikon kaveri. On niin suloista katsella koirien kaveritouhuja <3 Ja nyt kun tälle kaverille tuli myös uusi pentu, Unikolla on ollut oikein villiä leikkiseuraa. Koska Unikko on niin varautunut uusien koirien kanssa, on tosi ihanaa olla muutamia vakikavereita. Tuttujen koirien vuorovaikutusta on myös kiehtovaa katsella. Samalla olen todennut, että Unikko kyllä tykkäisi kauheasti omasta siskosta tai veljestä. Se leikkii niin mielellään ja kaverin kanssa voisi leikkiä ja touhuta silloin, kun meistä ihmisistä ei ole siihen. Nythän me ollaan Unikon ainoat leikkikaverit kotona. Pentukuumetta ei siis varsinaisesti ole, mutta paljon mietin sitä, että Unikon takia pitäisi varmaan pentu ottaa. Noh, katsotaan.

Uutta meillä on myös se, että olemme saaneet uusia hoitajia Unikolle! Löysin heidät ihan vain etsimällä, nykyäänhan netti mahdollistaa tällaisen. On ollut hienoa kuulla, miten nätisti Unikko on supeutunut uusiin koteihin ja käsiin, käyttäytynyt hyvin ja hurmannut ihmisiä. On ihan pakko muistella aikaa kaksi vuotta taaksepäin, kun kirjaimellisesti ajattelin, ettei Unikkoa voi koskaan viedä kenellekään hoitoon, kun se on niin varautunut. Ja nyt siitä on kuoriutunut lähes joka menoon sopeutuva hurmuri! Tästä saavat toivottavasti vaikeiden pentujen kanssa painiskelijat toivoa, että kaikki vielä helpottaa! Toivon, että näistä hoitosuhteista tulee pitkäaikaisia, koska on niin mukavaa viedä koira hoitoon tuttuun, luotettavaan paikkaan, jossa koiraseura on tervetullutta :)

Seuraavaksi täällä odotellaankin sitten juoksuja ja niiden tarjoamaa "hupia".

30 cm rako riittää valeraskaalle, kun pitää päästä "vauvan" kanssa rauhoittumaan.

Mutta on meillä muutakin oikeasti mukavaa tiedossa ja esimerkiksi aksatreenit jatkuvat!