Talven kuulumisia

Blogi on viettänyt jo jonkin aikaa hiljaiseloa, mutta ei ole suinkaan kuopattu! Kun päivällä työskentelee tietokoneen ääressä, ei illalla millään jaksa enää, mikä on johtanut siihen, ettei blogitekstejä ole syntynyt. Täällä kuitenkin edelleen ollaan.

Jotta pääsen helpolla kirjoittamisen kanssa liikkeelle, tässä kirjoituksessa puran auki talven kuulumisia ja kokemuksia. Pitkän tauon jälkeen on helpompaa pohtia kaikkea tapahtunutta, vaikka mielessä onkin monia mielenkiintoisia teemoja, joista tekisi mieli kirjoittaa.

Meidän loppusyksyä ja keskitalvea on leimanneet omat kiireeni ja väsymykseni, joten Unikolle on ollut aika vähän sellaista aikaa, että olisin itse pystynyt olemaan täysin skarppina. Käytännössä siis olemme pyrkineet ulkoilemaan riittävästi, syömään kohtuudella, rapsuttelemaan sohvalla ja leikkimään sitäkin enemmän. Unikon aktiviteetteihin on kuulunut lähinnä keppien perässä juoksemista ja niiden jyrsimistä, frisbeen koppailua ja lumileikkejä. Oma energia ei ole riittänyt oikein minkäänlaiseen treenaamiseen, satunnaisia rally-toko-treenejä lukuunottamatta, mistä onkin huono omatunto. Unikko on kuitenkin nuori koira, jolla virtaa riittää!

Harmillisesti me ei myöskään saatu syksyksi toivomaani agilitytreenipaikkaa (ovat kovin haluttuja!) ja tuon paikan saaminen olisi varmasti auttanut, kun kerran viikossa olisi ollut selkeä treenipäivä. Me treenattiin viime talvena syys-toukokuussa aksaa pari kertaa kuussa ja selväksi tuli, että Unikolla olisi lahjoja (silloin kun keskittyminen riittää) ja minäkin vähän innostuin. Kyllähän Unikko pärjää ilman isompaa tekemistä, mutta kun tiedän, miten aktiivinen se luonnostaan on, harmittaa, ettei ole pystynyt tarjoamaan niin paljoa tekemistä.

Tauko rellestyksen välissä.

Kivoja asioita on kuitenkin tapahtunut paljon! Olemme löytäneet vartin ajomatkan päästä mukavan ja turvallisen metsäalueen pitempiä metsälenkkejä varten ja ne ovatkin kompensoineet muuta tekemisen puutetta, vaikka pääsemmekin sinne vain kun saadaan auto lainaan. 

Myös lumileikit on olleet meidän juttu: Unikko rakastaa ehkä eniten maailmassa sitä, että sille potkii lunta, jota se yrittää koppailla. Tätä olen myös käyttänyt palkkana luoksetuloharjoituksissa, koska se on tosi vahva palkkio/vahviste ja lumenaikaan tosi helppo käyttää: sen kuin kutsuu koiran luo ja alkaa potkimaan lunta :D

Meidän hiihtomaastot.

Meillä oli heti vuoden vaihteen jälkeen myös jännittävä ja hieno mökkireissu taas Pohjois-Karjalan maisemissa (ks. aikaisemmat reissupostaukset 1 ja 2). Pakkasta oli kovimmillaan -27! Hiihdimme niin talviauringon paisteessa, auringonlaskussa kuin kuunvalossakin ja näimme ahman, hirven, jäniksen, ketun, pyyn ja muiden metsäneläinten jälkiä! Unikolla tassut palelivat kun pakkanen laski alle -20 asteeseen ja se onnistui saamaan haavoja sääriinsä kovasta pakkashangesta, mutta muutenhan se nautti taas täysin rinnoin. Jännitystä reissuun teki sen alku, kun saavuimme pimeässä mökille, jonne piti ensin kolata tie, hajottaa ovien edestä liki metrinen jäätynyt lumikasa, sulattaa lukot, kantaa tavarat ja saada kämppä lämpiämään. Puolenyön maissa ensimmäisenä iltana meillä oli vajaa 10 astetta lämmintä, mutta hyvin me selvittiin! Sen jälkeen kaikki kuitenkin toimi, meillä oli oikein lämmintä, kaivokaan ei jäätynyt ja säät suosivat. 

Kun tarkkaan katsoo, on tästä mennyt jäniksiä ja ahma!

Tästä meni hirvi!

Tähän tehtiin nuotio, pakkasta n. -20 astetta.

Kivaa on myös se, että vaikka me ei saatukaan treenipaikkaa ohjattuihin treeneihin, me ollaan päästy kaverini mukana aina välillä omatoimitreeneihin ja ekan sekoilukerran jälkeen aksa alkoikin taas sujua yllättävän hyvin! Onhan tuo niin kuumuva koira, että alkutreenistä meinaa lähteä touhu lapasesta, mutta toisaalta Unikko on nopea ja nauttii ihan selvästi agilitystä. Itsekin olen saanut treenaamiseen lisäkipinää. Treenien jälkeen on ollut puhkinaista koiraa (ja naista)!
 

Samaisella kaverilla on myös narttu, josta on tullut Unikon kaveri. On niin suloista katsella koirien kaveritouhuja <3 Ja nyt kun tälle kaverille tuli myös uusi pentu, Unikolla on ollut oikein villiä leikkiseuraa. Koska Unikko on niin varautunut uusien koirien kanssa, on tosi ihanaa olla muutamia vakikavereita. Tuttujen koirien vuorovaikutusta on myös kiehtovaa katsella. Samalla olen todennut, että Unikko kyllä tykkäisi kauheasti omasta siskosta tai veljestä. Se leikkii niin mielellään ja kaverin kanssa voisi leikkiä ja touhuta silloin, kun meistä ihmisistä ei ole siihen. Nythän me ollaan Unikon ainoat leikkikaverit kotona. Pentukuumetta ei siis varsinaisesti ole, mutta paljon mietin sitä, että Unikon takia pitäisi varmaan pentu ottaa. Noh, katsotaan.

Uutta meillä on myös se, että olemme saaneet uusia hoitajia Unikolle! Löysin heidät ihan vain etsimällä, nykyäänhan netti mahdollistaa tällaisen. On ollut hienoa kuulla, miten nätisti Unikko on supeutunut uusiin koteihin ja käsiin, käyttäytynyt hyvin ja hurmannut ihmisiä. On ihan pakko muistella aikaa kaksi vuotta taaksepäin, kun kirjaimellisesti ajattelin, ettei Unikkoa voi koskaan viedä kenellekään hoitoon, kun se on niin varautunut. Ja nyt siitä on kuoriutunut lähes joka menoon sopeutuva hurmuri! Tästä saavat toivottavasti vaikeiden pentujen kanssa painiskelijat toivoa, että kaikki vielä helpottaa! Toivon, että näistä hoitosuhteista tulee pitkäaikaisia, koska on niin mukavaa viedä koira hoitoon tuttuun, luotettavaan paikkaan, jossa koiraseura on tervetullutta :)

Seuraavaksi täällä odotellaankin sitten juoksuja ja niiden tarjoamaa "hupia".

30 cm rako riittää valeraskaalle, kun pitää päästä "vauvan" kanssa rauhoittumaan.

Mutta on meillä muutakin oikeasti mukavaa tiedossa ja esimerkiksi aksatreenit jatkuvat!